Niin hassulta kuin se aluksi kuulostikin, tuli Sonoman kaupungista hyvin nopeasti koti. Vaikka kaupunki omaakin suomalaisittain erikoisen nimen, se on kaupunkina erittäin miellyttävä asua.
Sonoma sijaitsee n. tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta pohjoiseen päin, hieman enemmän sisämaassa. Sonoman kaupungilla on rikas historia ja sitä ympäröi vuoret. N. 15 000 asukkaan kaupungissa on palveluita joka lähtöön, 3 isoa ruokamarkettia ja muutama pienempi, paikallista ruokaa tarjolla kaupungin monissa ravintoloissa, monia viehättäviä pieniä putiikkeja, kirjakauppoja ja useita viinitiloja ja viinin maistelu paikkoja. Myös perheen pienemmille kaupunki tarjoaa Traintown nimisen pienen huvipuiston jossa pääsee nimenkin mukaan junan kyytiin, unohtamatta tietenkään kaupungin kauniita puistoja leikkikenttineen.
Kaupunki olisi unelma lomakohde viikonlopun rentoutumiseen tai rauhallisen romanttisena pakopaikkana. Monet B&B majatalot ja pienet hotellit tarjoaa yöpymisiä joka hintaan ja tasoon. Muutama isompikin hotelli kylpylöineen kuten Fairmont Sonoma Mission Inn & Spa löytyy kaupungista.
Miten tähän kaupungiin ei voisi rakastua? Ihmiset ovat valtavan ystävällisiä, aurinko paistaa useimpina päivinä vuodesta niinkuin Kaliforniassa kuuluukin, ympäristö on turvallinen ja siisti.
On todellakin ollut etuoikeus olla saanut asua täällä. Vaikka kaupunki on pieni, sieltä löytyy kaikki tarvittavat palvelut jokapäiväiseen elämään. Asioiminen on helppoa ja erittäin ystävällistä. Myös se että täällä on turvallista asua, on mielestäni tärkeää, esim. meidänkin autotallin ovi on järestään aina lukitsematta eikä pyöriä ole sieltä vielä varastettu. Voisin kuvitella että monet täällä pitävät takaovenkin auki vaikkeivat kotona olisikaan. Luulin ensin että ihmiset ovat vain keskenään perheineen, mutta käsitykseni muuttui saadessani kutsun amerikkalaiseen kotiin. Ensi viikolla ehkä pääsen näkemään aidon jenkkikodin. Suomalais-amerikkalaisessa kodissa olemme jo käyneet ja se jo valaisi paljon sitä miten ihmiset täällä asuu. Me emme voisi kuvitellakaan että pitäisimme kenkiä sisällä jalassa, mutta amerikkalaiselle se on arkipäiväistä. Suomalais-amerikkalaisessa kodissakaan ei pidetty kenkiä sisällä, ainakaan meidän vierailun aikan, vaikka hekin ovat asuneet jo parikymmentä vuotta täällä. Talot on kylmiä, niitä ei ilmeisesti eristetä lähellekään niin hyvin kuin esim. Suomessa. No eihän täällä tule niin kylmäkään tietysti. Ja takassakin saa pitää tulia vain tiettyinä päivinä viikosta.
Ihmeissäni jälleen eilen katsoin pyörälenkillä esikoiseni kanssa niitä upeita taloja mitä täällä on. Ne on hyvin mahtavan näköisiä kaikessa suuruudessa, upeita erkkereitä, ihania isoja kuisteja, upeita puita, ruusuja, kaktuksia pihat täynnä. Isot vihreät pihat, upeat aidat ja portit, ne täytyy nähdä itse. Suu ammollaan auki pyöräilin ja ihmettelin, kunpa joku päivä itse voisin asua yhdessä niistä.
Toivottavasti Amerikan valloitukseni ei pääty tähän vajaaseen 9 kuukauteen vaan että pääsisin tänne vielä joskus takaisin. Voisin hyvin kuvitella asuvani täällä moniakin vuosia. Ehkä jopa voisin harkita sairaanhoitajaksi ryhtymistä, palkat on aikalailla korkeat sillä alalla...
Uskaltakaa ihmiset irrottautua ja kokeilla asumista jossain muualla tilanteen salliessa, se antaa ja paljon takaisin. Ehdottomasti kannattaa ainakin tehdä joskus elämässään matka Kaliforniaan koska, believe it, se on sen arvoista.
lauantai 12. maaliskuuta 2011
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
HOMEMAKER IS MY OCCUPATION
Nyt on sitten minunkin nimeni jäänyt kirjoihin ja kansiin amerikan verovirastoon. Ammatikseni he laittoivat mieheni ehdotettua housewife, homemaker. Homemaker on siis ammattini. Tykästyin välittömästi tähän sanaan.
Amerikassa ihmiset arvostaa sitä että lasten kanssa ollaan kotona mahdollisimman pitkään, vaikkei monella siihen ole mahdollisuutta. Täytyy kyllä myöntää että tämä vuosi kaikista kotona oleskelluista vuosista on ollut ehdottomasti paras. Elämisen taso, oma mieliala, jaksaminen on jotenkin vaan ollut parempaa täällä. Kyllä uskon että sää on yksi iso tekijä onnellisuuteen ja jaksamiseen, vaikka omaankin suomalaisen negatiivisuuteen taipuvaisen luonteen, olen ollut miellyttävämpää seuraa Amerikassa, ainakin itse koen sen niin. En ole mikään kummoinen kotihengetär, ruuanlaitto ei ole todellakaan vahvin alani, enkä ole myöskään siivousintoilija, pyykkiäkin pesen silloin kun sitä tarvitsee pestä. En myöskään näe itseäni "täydellisen äitinä ja vaimona" joka huseeraa, tekee kaiken aikaa ruokaa ja pölyt on aina pyyhitty ja mitä siihen täydellisen kotirouvan käsitteeseen nyt kuuluukaan. En näe itseäni sellaisena, mutta silti kun kuulin olevani "homemaker", se tuntui juuri oikealta termiltä.
Kun tulimme amerikkaan, kotimme oli kuin poikamiesboxi. Ja mieskin joka siellä asui, oli aika lailla hukassa. Jääkaapissa oli voi, juusto ja meetvursti. Oli hän käynyt ostamassa muutaman jugurtin meitä varten. Kuiva-ainekaapissa ei ollut mitään muuta kun leipää. Pakkanen oli tyhjä. Ja melkein ensimmmäiseksi mieheni ilmoittaa ettei todellakaan joka päivä mennä pesemään pyykkiä. Koska pyykkiä joutui pesemään pesulassa. Muistutin ennen tuloamme että lasten lakanat ja pyyhkeet täytyy pestä ennen kun tulemme, koska ne olivat uusia. Tätäkään ei olisi tapahtunut jollen olisi sitä sanonut. Kun olimme kuukauden tallanneet jalan ympäri pientä Sonomaa, otin asiasta selvää ja vuokrasin meille auton jotta pääsimme lähikaupunkeihin joissa mieheni oli käynyt taksilla, koska ei tiennyt että voisi vuokrata auton. Okei, olihan hänellä paljon asioita, käytännön asioita jotka hänen täytyi selvittää, niinkuin sähkön jakelu asuntoomme, roskapöntön tilaaminen, veden jakelu, telkkariliittymä ja internetliittymä, ja tietenkin ihan ensiksi asunnon etsiminen. Kaikki nämä oli jo valmiina kun minä saavuin ja toin perheemme paikalle. Siitä asti tämä on ollut koti, sydän on täällä. Ja niin aloin myös hoitamaan kotiamme, pesemään pyykkiä, tekemään ruokaa, siivoamaan ja olemaan lasten kanssa, mitä tietysti olin siihenkin asti tehnyt. Se vaan ei ole sama asia Suomessa. Vaikka Suomessa tuetaan kotiin jääviä vanhempia rahallisesti ja se on sen puoleen arvostettua että jää kotiin, täällä arvostetaan sitä että olet niin epäitsekäs ja jäät kotiin lapsen kanssa vaikkei sitä tueta millään lailla, muutoin kuin arvostamalla päätöstäsi. Mikä sitten on paras vaihtoehto lapselle tai vanhemmalle missäkin tilanteessa on tietysti jokaisen oma päätös, allekirjoittanut olisi myös jo töissä jos se olisi mahdollista. Mutta silti olen tällä hetkellä tyytyväinen kotiäiti. Eikä tämä meidän elämä arjellisesti (on se edes sana??) eroa elämästämme Suomessa, en silti voi sanoa olleeni aina onnellinen kotiäitinä. Toki elämä on erilaista täällä kuin Suomessa, silti teemme perunaa ja jauhelihakastiketta ruuaksi ja käymme leikkikentällä leikkimässä niinkuin Suomessa. Tavallista arkea elämällä elämme omaa amerikkalaista unelmaamme. Ehkä olen vain oppinut nauttimaan perheestäni ja kodistani enemmän tämän kuluneen vuoden aikana, täällä.
Koti tarkoittaa jokaiselle ihmiselle eri asiaa. Minulle koti on paikka jossa voin olla oma itseni, viihdyn siellä siinä siisteydessä missä se on ja kun perheeni on tyytyväinen. Kun muutin kotoa pois, tuntui pieni yksiöni kodilta koska se oli minun näköinen. Oma ensimmäinen sininen kahvinkeittimeni, oma sänky. Kun muutin saman katon alle poikaystäväni kanssa, teimme siitä yhdessä meidän kodin. Kun ostimme ensimmäisen oman kodin, valitsimme seinien värin, uuden keittiön pöydän ja sohvan, juuri sellaiset kuin itse halusimme. Se oli koti, paikka missä oli hyvä olla. Se tuntui hyvin tärkeälle ja rakkaalle monestakin syystä. Vaikka tämä asunto josta maksamme vuokraa tällä hetkellä ei kovin kummoinen ole, tuntuu tämä kodille koska kolme minulle tärkeintä ihmistä asuu täällä kanssani ja ne ihmiset tekevät jostain asunnosta, mistä tahansa asunnosta minulle kodin. Rakastan asua Sonomassa ja koska mieleni on onnellinen ja tasapainoinen voisin erittäin mielelläni myöskin jäädä tänne. Voin olla juuri sitä mitä olen, kukaan ei tule minun kotiini kertomaan mitä minun tulisi olla tai mitä minun tulisi tehdä toisin. Silti Amerikka ja täällä eläminen on opettanut minulle, minusta ja tavasta elää enemmän kuin olisin kuvitellut. Olisi niin voinut tietenkin tapahtua muuallakin, mutta se tapahtui minulle täällä ja nyt. Tämä ympäristö, erilainen toisia ihmisiä arvostava elinympäristö on niin kotoinen ja turvallinen, olen kotona. Olen juuri siellä missä minun pitääkin ja tiedän millaisia ihmisiä haluan elämääni, ei sillä että lähipiiriini olisi jotkut pääsyvaatimukset mutta ei kukaan halua elämäänsä ihmisiä joista ei välitä ja jotka ei välitä sinusta. Etäisyys tärkeistä ihmisistä elämässäni, useiden ihmisten erilaiset elämänkokemukset sekä aika miettiä, ovat opettaneet minulle arvostamaan tärkeitä ihmisiä elämässäni. Ei sillä ole merkitystä missä maailman kolkassa asut, voit tavata ihmisen joka säilyy elämässäsi tärkeänpänä kuin joku sukulaisistasi, jolle olet läheinen. Se kuka pysyy mukanasi, muutat mihin tahansa, on pitämisen arvoinen ystävä, läheinen.
Kunnes muuta keksin, olen homemaker, jossain päin maailmaa, tällä hetkellä Kaliforniassa. Ja jos tämä ajatusten suo antaa edes jollekin ihmiselle mietittävää, olen tyytyväinen. Olemme paljon puhuneet mieheni kanssa kyseenalaistamisesta viime aikoina, ja olemme molemmat sitä mieltä että ihmiset kyseenalaistaa liian vähän. Olenko siellä missä haluan olla? Voisiko toisessa kaupungissa tai maassa olla jotain mikä tekisi minut onnellisemmaksi? On sääli katsoa ihmisiä jotka eivät kyseenalaista asioita, he uskovat mitä heille mikäkin media väittää ja tieto mikä heillä on, riittää, ei janota lisää. Ehkä elämä on helpompaa osalle ihmisistä niin.
Amerikassa ihmiset arvostaa sitä että lasten kanssa ollaan kotona mahdollisimman pitkään, vaikkei monella siihen ole mahdollisuutta. Täytyy kyllä myöntää että tämä vuosi kaikista kotona oleskelluista vuosista on ollut ehdottomasti paras. Elämisen taso, oma mieliala, jaksaminen on jotenkin vaan ollut parempaa täällä. Kyllä uskon että sää on yksi iso tekijä onnellisuuteen ja jaksamiseen, vaikka omaankin suomalaisen negatiivisuuteen taipuvaisen luonteen, olen ollut miellyttävämpää seuraa Amerikassa, ainakin itse koen sen niin. En ole mikään kummoinen kotihengetär, ruuanlaitto ei ole todellakaan vahvin alani, enkä ole myöskään siivousintoilija, pyykkiäkin pesen silloin kun sitä tarvitsee pestä. En myöskään näe itseäni "täydellisen äitinä ja vaimona" joka huseeraa, tekee kaiken aikaa ruokaa ja pölyt on aina pyyhitty ja mitä siihen täydellisen kotirouvan käsitteeseen nyt kuuluukaan. En näe itseäni sellaisena, mutta silti kun kuulin olevani "homemaker", se tuntui juuri oikealta termiltä.
Kun tulimme amerikkaan, kotimme oli kuin poikamiesboxi. Ja mieskin joka siellä asui, oli aika lailla hukassa. Jääkaapissa oli voi, juusto ja meetvursti. Oli hän käynyt ostamassa muutaman jugurtin meitä varten. Kuiva-ainekaapissa ei ollut mitään muuta kun leipää. Pakkanen oli tyhjä. Ja melkein ensimmmäiseksi mieheni ilmoittaa ettei todellakaan joka päivä mennä pesemään pyykkiä. Koska pyykkiä joutui pesemään pesulassa. Muistutin ennen tuloamme että lasten lakanat ja pyyhkeet täytyy pestä ennen kun tulemme, koska ne olivat uusia. Tätäkään ei olisi tapahtunut jollen olisi sitä sanonut. Kun olimme kuukauden tallanneet jalan ympäri pientä Sonomaa, otin asiasta selvää ja vuokrasin meille auton jotta pääsimme lähikaupunkeihin joissa mieheni oli käynyt taksilla, koska ei tiennyt että voisi vuokrata auton. Okei, olihan hänellä paljon asioita, käytännön asioita jotka hänen täytyi selvittää, niinkuin sähkön jakelu asuntoomme, roskapöntön tilaaminen, veden jakelu, telkkariliittymä ja internetliittymä, ja tietenkin ihan ensiksi asunnon etsiminen. Kaikki nämä oli jo valmiina kun minä saavuin ja toin perheemme paikalle. Siitä asti tämä on ollut koti, sydän on täällä. Ja niin aloin myös hoitamaan kotiamme, pesemään pyykkiä, tekemään ruokaa, siivoamaan ja olemaan lasten kanssa, mitä tietysti olin siihenkin asti tehnyt. Se vaan ei ole sama asia Suomessa. Vaikka Suomessa tuetaan kotiin jääviä vanhempia rahallisesti ja se on sen puoleen arvostettua että jää kotiin, täällä arvostetaan sitä että olet niin epäitsekäs ja jäät kotiin lapsen kanssa vaikkei sitä tueta millään lailla, muutoin kuin arvostamalla päätöstäsi. Mikä sitten on paras vaihtoehto lapselle tai vanhemmalle missäkin tilanteessa on tietysti jokaisen oma päätös, allekirjoittanut olisi myös jo töissä jos se olisi mahdollista. Mutta silti olen tällä hetkellä tyytyväinen kotiäiti. Eikä tämä meidän elämä arjellisesti (on se edes sana??) eroa elämästämme Suomessa, en silti voi sanoa olleeni aina onnellinen kotiäitinä. Toki elämä on erilaista täällä kuin Suomessa, silti teemme perunaa ja jauhelihakastiketta ruuaksi ja käymme leikkikentällä leikkimässä niinkuin Suomessa. Tavallista arkea elämällä elämme omaa amerikkalaista unelmaamme. Ehkä olen vain oppinut nauttimaan perheestäni ja kodistani enemmän tämän kuluneen vuoden aikana, täällä.
Koti tarkoittaa jokaiselle ihmiselle eri asiaa. Minulle koti on paikka jossa voin olla oma itseni, viihdyn siellä siinä siisteydessä missä se on ja kun perheeni on tyytyväinen. Kun muutin kotoa pois, tuntui pieni yksiöni kodilta koska se oli minun näköinen. Oma ensimmäinen sininen kahvinkeittimeni, oma sänky. Kun muutin saman katon alle poikaystäväni kanssa, teimme siitä yhdessä meidän kodin. Kun ostimme ensimmäisen oman kodin, valitsimme seinien värin, uuden keittiön pöydän ja sohvan, juuri sellaiset kuin itse halusimme. Se oli koti, paikka missä oli hyvä olla. Se tuntui hyvin tärkeälle ja rakkaalle monestakin syystä. Vaikka tämä asunto josta maksamme vuokraa tällä hetkellä ei kovin kummoinen ole, tuntuu tämä kodille koska kolme minulle tärkeintä ihmistä asuu täällä kanssani ja ne ihmiset tekevät jostain asunnosta, mistä tahansa asunnosta minulle kodin. Rakastan asua Sonomassa ja koska mieleni on onnellinen ja tasapainoinen voisin erittäin mielelläni myöskin jäädä tänne. Voin olla juuri sitä mitä olen, kukaan ei tule minun kotiini kertomaan mitä minun tulisi olla tai mitä minun tulisi tehdä toisin. Silti Amerikka ja täällä eläminen on opettanut minulle, minusta ja tavasta elää enemmän kuin olisin kuvitellut. Olisi niin voinut tietenkin tapahtua muuallakin, mutta se tapahtui minulle täällä ja nyt. Tämä ympäristö, erilainen toisia ihmisiä arvostava elinympäristö on niin kotoinen ja turvallinen, olen kotona. Olen juuri siellä missä minun pitääkin ja tiedän millaisia ihmisiä haluan elämääni, ei sillä että lähipiiriini olisi jotkut pääsyvaatimukset mutta ei kukaan halua elämäänsä ihmisiä joista ei välitä ja jotka ei välitä sinusta. Etäisyys tärkeistä ihmisistä elämässäni, useiden ihmisten erilaiset elämänkokemukset sekä aika miettiä, ovat opettaneet minulle arvostamaan tärkeitä ihmisiä elämässäni. Ei sillä ole merkitystä missä maailman kolkassa asut, voit tavata ihmisen joka säilyy elämässäsi tärkeänpänä kuin joku sukulaisistasi, jolle olet läheinen. Se kuka pysyy mukanasi, muutat mihin tahansa, on pitämisen arvoinen ystävä, läheinen.
Kunnes muuta keksin, olen homemaker, jossain päin maailmaa, tällä hetkellä Kaliforniassa. Ja jos tämä ajatusten suo antaa edes jollekin ihmiselle mietittävää, olen tyytyväinen. Olemme paljon puhuneet mieheni kanssa kyseenalaistamisesta viime aikoina, ja olemme molemmat sitä mieltä että ihmiset kyseenalaistaa liian vähän. Olenko siellä missä haluan olla? Voisiko toisessa kaupungissa tai maassa olla jotain mikä tekisi minut onnellisemmaksi? On sääli katsoa ihmisiä jotka eivät kyseenalaista asioita, he uskovat mitä heille mikäkin media väittää ja tieto mikä heillä on, riittää, ei janota lisää. Ehkä elämä on helpompaa osalle ihmisistä niin.
tiistai 25. tammikuuta 2011
AMERICAN DREAM
Olen seurannut Facebookissa monien eri ihmisten päivityksiä ja yllättävän usein viime aikoina sieltä on löytynyt kommentointia amerikkalaisista ihmisistä ja niiden "tyhmyydesta" ja tavasta toimia eri tilanteissa. Se sai minut miettimään ja keskustelemaan asiasta mieheni kanssa.
On totta että välillä tuntee itsensä todella tyhmäksi kun lukee esim. käyttöohjeita johonkin laitteeseen ja niissä kerrotaan laitteeseen liittyvät asiat idioottivarmasti. Niin että varmasti tyhmempikin tajuaa miten laitetta saa käyttää tai miten sitä ei missään nimessä saa käyttää. Ja kaikki mitä ei ole sanottu saa tehdä. Lasten pyörissäkin lukee isolla varoitustekstit, että "käytä kypärää aina ajaessasi" "käytä kyynär- ranne- ja polvisuojia". En sitten tiedä olisiko joku oikeasti niin radikaali, että menisi valittamaan jos lapsi kaatuisi pyörällä ja satuttaisi itsensä, koska pyörän vikahan se toki on jos se kaatuu.
Itse yllätyin siitä että baarit ei saa juottaa asiakkaitaan niin humalaan että ne eivät pystyisi ajamaan autoa. Siis täh? Eihän muutenkaan ole kovin järkevää ajaa autoa alkoholin vaikutuksen alaisena. On kuitenkin kuppilan vika jos asiakas lähtee autolla ja törttöilee. Ja se mikä on vielä omituisempaa on se, että jos poliisi pysäyttää kun olet ajanut huomiota herättävästi (koska olet humalassa) ne vain kysyvät että "mihins on matka? ja oletteko juonut alkoholia?". Jos osaat hoitaa tilanteen hyvin ja vastaat että en, eivät he puhalluta sinua, vaan antavat jatkaa matkaa. Joissain tapauksissa saatetaan myös tehdä suoraa viivaa pitkin kävelytesti ja sormella nenään osuminen, jotta saadaan todistettua ajokunto. Naurettavaa ja täysin järjetöntä, minun mielestäni.
Mutta jos mietitään tekeekö se amerikkalaiset tyhmiksi. Kertooko nämä seikat tai muutkaan sitä onko amerikkalainen ihminen viisas vai tyhmä. Ei ainakaan minun mielestäni. Jos verrataan amerikkalaisia suomalaisiin, löytyy ihan selvä ero, ainakin sosiaalisessa mielessä. Amerikkalaiset osaa nauttia elämästä, he ovat sosiaalisia, hyvin käyttäytyviä ja kiinnostuneita muista ihmisistä. Kun taas suomalaiset on enemmän sisäänpäinkääntyneitä, melankolisia ja verraten amerikkalaisiiin myös usein huonosti käyttäytyviä. Amerikkalaiset ovat niin ylpeitä isänmaastaan että oksat pois. Monikaan ei edes tiedä missä Eurooppa on tai mitä se tarkoittaa, saati että Napapiiri ja Joulupukki on Suomessa. Suomalaiset taas saavat jo perusopetuksessa koulussa kaiken tiedon maailman kartoista ja missä mikin on ja millaisia kulttuureja jne missäkin päin maailmaa voi olla. Täällä sellaisia asioita ei opeteta koulussa. Myöskään liikuntatunteja ei koulussa ole koska moni harrastaa jos ei kaikki, koulun ulkopuolella niin monia lajeja. Uskontoa ei myöskään opeteta, se on perheen oma asia. On hyvin kummallista, ainakin minun mielestäni että ainakin uset Kalifornialaiset luulevat kaiken tärkeän olevan Kaliforniassa, ettei muualla ole mitään mitä tarvitsisi nähdä tai kokea. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä. Ja itse olen ainakin niin kiinnostunut näkemään mahdollisimman paljon uutta ja erilaista niin maiden kuin kulttuurienkin suhteen etten voisi kuvitellakaan asuvani aina samalla paikkakunnalla käymättä ikinä missään.
Ei se että omistaa talon tai on vakituinen työpaikka ja kaksi lasta, auto ja koira takaa ainakaan minulle onnelista loppuelämää. Toki se on turvallista ja voihan siihenkin arkeen tehdä omia erilaisia hetkiä, käydä vaikka Tallinnan risteilyllä tai Helsingissä jossain hienossa hotellissa yöpymässä. Jippii. Minulle se vaan ei riitä. Jollekin muulle se on erittäin tärkeää, ja ehkä minullekin aikaisemmin oli. Oli iso päätös minulle henkilökohtaisesti lähteä maailman toiselle puolelle asumaan mutta en voisi olla onnellisempi tehtyäni sen. Maailmankatsomukseni on avartunut enemmän kuin uskoin sen olevan mahdollista. Joku ei ehkä olisi pystynyt lähtemään perheensä ja läheistensä luota mutta itse taas ajattelen asian niin että tämän matkan aikana huomaa ne ihmiset joita on vaan "roikottanut" jostain syystä mukana elämässään, eikä se suhde ole niin tärkeä kuin luuli. Myöskin olen miettinyt minkälaisen maailmankatsomuksen haluaisin lapsilleni opettaa esimerkilläni ja miten elämässä pärjää. Rahaa tarvitaan aina elämiseen, on vaan eri asia mihin ne rahat käyttää joita ansaitsee. Se on se ratkaiseva tekijä. Ja se että kun haluaa jotain, on myös oikeasti onnellinen saatuaan sen. Jos ei ole onnellinen, kannattaa tehdä jotain sen eteen että voisi olla onnellisempi.
Minä ja mieheni ja kaksi lastani jatkamme vielä tätä matkaa kohti huhtikuuta jonka jälkeen muutamme ja aloitamme uuden seikkailun vielä tuntemattomassa kohteessa. Eletään päivä kerrallaan nauttien jokaisesta hetkestä. Olen onnellinen siitä että olemme terveitä ja että meillä on toisemme. Sekään ei ole aina itsestäänselvyys, ainakaan terveys. Eikä sekään että ne ihmiset joita rakastat, rakastavat sinua. Ystävänpäivän lähestyessä, haluan muistuttaa kaikkia jotka vielä lukevat blogiani, että on aina mukava tietää että joku välittää sinusta, muistetaan siis ystäviä!
On totta että välillä tuntee itsensä todella tyhmäksi kun lukee esim. käyttöohjeita johonkin laitteeseen ja niissä kerrotaan laitteeseen liittyvät asiat idioottivarmasti. Niin että varmasti tyhmempikin tajuaa miten laitetta saa käyttää tai miten sitä ei missään nimessä saa käyttää. Ja kaikki mitä ei ole sanottu saa tehdä. Lasten pyörissäkin lukee isolla varoitustekstit, että "käytä kypärää aina ajaessasi" "käytä kyynär- ranne- ja polvisuojia". En sitten tiedä olisiko joku oikeasti niin radikaali, että menisi valittamaan jos lapsi kaatuisi pyörällä ja satuttaisi itsensä, koska pyörän vikahan se toki on jos se kaatuu.
Itse yllätyin siitä että baarit ei saa juottaa asiakkaitaan niin humalaan että ne eivät pystyisi ajamaan autoa. Siis täh? Eihän muutenkaan ole kovin järkevää ajaa autoa alkoholin vaikutuksen alaisena. On kuitenkin kuppilan vika jos asiakas lähtee autolla ja törttöilee. Ja se mikä on vielä omituisempaa on se, että jos poliisi pysäyttää kun olet ajanut huomiota herättävästi (koska olet humalassa) ne vain kysyvät että "mihins on matka? ja oletteko juonut alkoholia?". Jos osaat hoitaa tilanteen hyvin ja vastaat että en, eivät he puhalluta sinua, vaan antavat jatkaa matkaa. Joissain tapauksissa saatetaan myös tehdä suoraa viivaa pitkin kävelytesti ja sormella nenään osuminen, jotta saadaan todistettua ajokunto. Naurettavaa ja täysin järjetöntä, minun mielestäni.
Mutta jos mietitään tekeekö se amerikkalaiset tyhmiksi. Kertooko nämä seikat tai muutkaan sitä onko amerikkalainen ihminen viisas vai tyhmä. Ei ainakaan minun mielestäni. Jos verrataan amerikkalaisia suomalaisiin, löytyy ihan selvä ero, ainakin sosiaalisessa mielessä. Amerikkalaiset osaa nauttia elämästä, he ovat sosiaalisia, hyvin käyttäytyviä ja kiinnostuneita muista ihmisistä. Kun taas suomalaiset on enemmän sisäänpäinkääntyneitä, melankolisia ja verraten amerikkalaisiiin myös usein huonosti käyttäytyviä. Amerikkalaiset ovat niin ylpeitä isänmaastaan että oksat pois. Monikaan ei edes tiedä missä Eurooppa on tai mitä se tarkoittaa, saati että Napapiiri ja Joulupukki on Suomessa. Suomalaiset taas saavat jo perusopetuksessa koulussa kaiken tiedon maailman kartoista ja missä mikin on ja millaisia kulttuureja jne missäkin päin maailmaa voi olla. Täällä sellaisia asioita ei opeteta koulussa. Myöskään liikuntatunteja ei koulussa ole koska moni harrastaa jos ei kaikki, koulun ulkopuolella niin monia lajeja. Uskontoa ei myöskään opeteta, se on perheen oma asia. On hyvin kummallista, ainakin minun mielestäni että ainakin uset Kalifornialaiset luulevat kaiken tärkeän olevan Kaliforniassa, ettei muualla ole mitään mitä tarvitsisi nähdä tai kokea. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä. Ja itse olen ainakin niin kiinnostunut näkemään mahdollisimman paljon uutta ja erilaista niin maiden kuin kulttuurienkin suhteen etten voisi kuvitellakaan asuvani aina samalla paikkakunnalla käymättä ikinä missään.
Ei se että omistaa talon tai on vakituinen työpaikka ja kaksi lasta, auto ja koira takaa ainakaan minulle onnelista loppuelämää. Toki se on turvallista ja voihan siihenkin arkeen tehdä omia erilaisia hetkiä, käydä vaikka Tallinnan risteilyllä tai Helsingissä jossain hienossa hotellissa yöpymässä. Jippii. Minulle se vaan ei riitä. Jollekin muulle se on erittäin tärkeää, ja ehkä minullekin aikaisemmin oli. Oli iso päätös minulle henkilökohtaisesti lähteä maailman toiselle puolelle asumaan mutta en voisi olla onnellisempi tehtyäni sen. Maailmankatsomukseni on avartunut enemmän kuin uskoin sen olevan mahdollista. Joku ei ehkä olisi pystynyt lähtemään perheensä ja läheistensä luota mutta itse taas ajattelen asian niin että tämän matkan aikana huomaa ne ihmiset joita on vaan "roikottanut" jostain syystä mukana elämässään, eikä se suhde ole niin tärkeä kuin luuli. Myöskin olen miettinyt minkälaisen maailmankatsomuksen haluaisin lapsilleni opettaa esimerkilläni ja miten elämässä pärjää. Rahaa tarvitaan aina elämiseen, on vaan eri asia mihin ne rahat käyttää joita ansaitsee. Se on se ratkaiseva tekijä. Ja se että kun haluaa jotain, on myös oikeasti onnellinen saatuaan sen. Jos ei ole onnellinen, kannattaa tehdä jotain sen eteen että voisi olla onnellisempi.
Minä ja mieheni ja kaksi lastani jatkamme vielä tätä matkaa kohti huhtikuuta jonka jälkeen muutamme ja aloitamme uuden seikkailun vielä tuntemattomassa kohteessa. Eletään päivä kerrallaan nauttien jokaisesta hetkestä. Olen onnellinen siitä että olemme terveitä ja että meillä on toisemme. Sekään ei ole aina itsestäänselvyys, ainakaan terveys. Eikä sekään että ne ihmiset joita rakastat, rakastavat sinua. Ystävänpäivän lähestyessä, haluan muistuttaa kaikkia jotka vielä lukevat blogiani, että on aina mukava tietää että joku välittää sinusta, muistetaan siis ystäviä!
tiistai 28. joulukuuta 2010
VUODEN 2010 VIIMEISET HETKET
Joulu on ohi ja odottelemme uutta vuotta ja mitä se tuo tulleessaan. Näin mieleenpainuvaa ja tapahtumarikasta vuotta minulla ainakaan ei ehkä ole vielä ollut, tietysti kaikki on suhteellista, mullistava vuosi oli ainakin.
Vietimme joulun kotona, Sonomassa. Ostimme kinkun ja teimme torttuja (tosin vattuhillolla kun ei nämä amerikkalaiset tunne luumuhilloa) ja joulupipareita. Ihanat ihmiset Suomesta, etenkin anoppi, lähetti meille paljon salmiakkia ja suklaata, joten herkkujakaan ei puuttunut. Joulu oli erilainen, vaikka toivoimme että olisimme voineet viettää sen lomalla, se ei onnistunut miehen työvuorojen takia. Juhlimme joulua aatonaattona, koska silloin saimme viettää koko päivän yhdessä, eikä ollut merkitystä senkään suhteen minä päivänä sen viettäisimme koska lapset eivät vielä tietäneet tarkalleen minä päivänä lahjat tulee. Ja aikaerollakin saatiin lisää "huijattua" joulun viettoa. Lahjat ilmestyivät yön aikana kuusen alle ja mikä riemu siitä syttyikään aamulla kun lapset lahjat löytivät. Tuli paljon mieluisia lahjoja, mitä oltiin toivottu ja muutamia yllätyksiäkin pukki oli laittanut kääröihin. "Rauhallinen" joulu meidän neljän kesken, siinä mielessä että yleensä ollaan oltu koolla hieman isommalla porukalla anoppilassa. Täytyy kyllä myöntää että tunnelma oli erilainen.
Joulun tunnelma tulee kynttilöistä, jouluvaloista yleensä, jouluruuasta, sen tuoksusta, lämmöstä, läheisistä ihmisistä ympärillä. Kellään ei ole kiire, vietetään aikaa yhdessä, syödään hyvin, jännitetään pukin tuloa ja keskitytään toisiimme. Täytyy myöntää että tänä jouluna tuon tunnelman löysimme vasta myöhään iltapäivällä kun joimme ruuan päälle kahvit jouluvalojen vain valaistessa. Silloin tuntui joululta, kun istuimme yhdessä hämyisessä kahvipöydässä ja söimme yhdessä herkkuja. Muina jouluina tunnelman luonnista on vastannut aamulla joulusauna (mihin emme tänä jouluna päässyt =() ja sen jälkeen laittautuminen ja anoppilaan lähtö, tunnelma siellä on käsinkosketeltava jo ovelta. Siellä on joulun tunnelma ollut täysimmillään mielestäni joka joulu. Nautin siitä että ympärilläni on ihmisiä, läheisiä, ja saa vaan olla, syödä anopin laittamia herkkuja ja nauttia mukavasta seurasta. Olen saanut nauttia siitä jo nuorempanakin omassa kotonani, pöytä oli aina täynnä ihmisiä ja meillä oli tietyt rutiinit joka joulu, tunnelma myös siellä oli juuri oikea. Tämä on ensimmäine joulu kun mieleeni putkahti ajatus että tästä joulusta puuttuu jotain. Se oli se tunnelma jonka löysimme vasta myöhään iltapäivästä. Erilainen joulu, todellakin. Ja nyt ainakin tiedän miten haluan sen tulevina vuosina viettää.
Nyt on katseet siirretty uuteen vuoteen. Mieheni on kova ampumaan raketteja, se on peritty hänen perheen tavoista viettää uutta vuotta. Täällä Amerikassa vaan ei saa ampua tavalliset ihmiset itse raketteja, niitä ei myydä kaupassa. Haluaisimme kuitenkin nähdä ilotuksen Amerikan malliin. Miehelläni on näillä näkymin uuden vuoden aatto ja uuden vuoden ensimmäinen päivä vapaana joten pystymme sen näkemään. Tässä meidän pikkukylässä jossa asumme ei järjestetä ilotulitusta joten ajattelimme mennä San Franciscoon katsomaan sitä, voi olla että on hieman erilainen kuin Suomessa on totuttu näkemään. Innokkaimmat voivat katso YouTubesta, jos täällä siis sellasia käy lukemassa. Toivottavasti sää sallii ilotulituksen näkemisen. Tänäänkin sataa ja Friscossa on varmasti nytkin paljon sumua. Pääasia että saadaan yhdessä vaihtaa tämä unohtumaton vuosi uuteen toivottavasti yhtä unohtumattomaan vuoteen. Ja olisi niitä rakettejakin kiva nähdä. =)
Puoli vuotta tulee täyteen 1.1. minun Amerikkalaista eloani. Nopeasti aika kuluu, vielä on paljon tehtävää ja nähtävää, myös ikävä kyllä pitää alkaa miettimään muuttoa pois täältä pikku hiljaa, siinäkin on oma hommansa, auton kuljetuksineen. Ja ennen kaikkea tehdän päätös missä tulevana vuonna asutaan, minne muutetaan. Kaikki on edelleen auki. Uuden vuoden toiveeni on keksiä mitä haluaisin tehdä isona ja jos onnistun keksimään sen, aion tehdä kaikkeni saadakseni unelmieni työpaikan. Eräs ajatus kytee jo mielessäni, sen eteenpäin vieminen riippuu mieheni töistä, en siis uskalla vielä haaveilla sen toteutumisesta.
Tuokoon uusi vuosi minulle ja kaikille muillekin läheisilleni paljon mukavia uusia kokemuksia, enemmän aikaa yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa, onnistumisia työelämässä ja ennen kaikkea elämästä nauttimista täysillä vuoden jokaisena päivänä.
Vietimme joulun kotona, Sonomassa. Ostimme kinkun ja teimme torttuja (tosin vattuhillolla kun ei nämä amerikkalaiset tunne luumuhilloa) ja joulupipareita. Ihanat ihmiset Suomesta, etenkin anoppi, lähetti meille paljon salmiakkia ja suklaata, joten herkkujakaan ei puuttunut. Joulu oli erilainen, vaikka toivoimme että olisimme voineet viettää sen lomalla, se ei onnistunut miehen työvuorojen takia. Juhlimme joulua aatonaattona, koska silloin saimme viettää koko päivän yhdessä, eikä ollut merkitystä senkään suhteen minä päivänä sen viettäisimme koska lapset eivät vielä tietäneet tarkalleen minä päivänä lahjat tulee. Ja aikaerollakin saatiin lisää "huijattua" joulun viettoa. Lahjat ilmestyivät yön aikana kuusen alle ja mikä riemu siitä syttyikään aamulla kun lapset lahjat löytivät. Tuli paljon mieluisia lahjoja, mitä oltiin toivottu ja muutamia yllätyksiäkin pukki oli laittanut kääröihin. "Rauhallinen" joulu meidän neljän kesken, siinä mielessä että yleensä ollaan oltu koolla hieman isommalla porukalla anoppilassa. Täytyy kyllä myöntää että tunnelma oli erilainen.
Joulun tunnelma tulee kynttilöistä, jouluvaloista yleensä, jouluruuasta, sen tuoksusta, lämmöstä, läheisistä ihmisistä ympärillä. Kellään ei ole kiire, vietetään aikaa yhdessä, syödään hyvin, jännitetään pukin tuloa ja keskitytään toisiimme. Täytyy myöntää että tänä jouluna tuon tunnelman löysimme vasta myöhään iltapäivällä kun joimme ruuan päälle kahvit jouluvalojen vain valaistessa. Silloin tuntui joululta, kun istuimme yhdessä hämyisessä kahvipöydässä ja söimme yhdessä herkkuja. Muina jouluina tunnelman luonnista on vastannut aamulla joulusauna (mihin emme tänä jouluna päässyt =() ja sen jälkeen laittautuminen ja anoppilaan lähtö, tunnelma siellä on käsinkosketeltava jo ovelta. Siellä on joulun tunnelma ollut täysimmillään mielestäni joka joulu. Nautin siitä että ympärilläni on ihmisiä, läheisiä, ja saa vaan olla, syödä anopin laittamia herkkuja ja nauttia mukavasta seurasta. Olen saanut nauttia siitä jo nuorempanakin omassa kotonani, pöytä oli aina täynnä ihmisiä ja meillä oli tietyt rutiinit joka joulu, tunnelma myös siellä oli juuri oikea. Tämä on ensimmäine joulu kun mieleeni putkahti ajatus että tästä joulusta puuttuu jotain. Se oli se tunnelma jonka löysimme vasta myöhään iltapäivästä. Erilainen joulu, todellakin. Ja nyt ainakin tiedän miten haluan sen tulevina vuosina viettää.
Nyt on katseet siirretty uuteen vuoteen. Mieheni on kova ampumaan raketteja, se on peritty hänen perheen tavoista viettää uutta vuotta. Täällä Amerikassa vaan ei saa ampua tavalliset ihmiset itse raketteja, niitä ei myydä kaupassa. Haluaisimme kuitenkin nähdä ilotuksen Amerikan malliin. Miehelläni on näillä näkymin uuden vuoden aatto ja uuden vuoden ensimmäinen päivä vapaana joten pystymme sen näkemään. Tässä meidän pikkukylässä jossa asumme ei järjestetä ilotulitusta joten ajattelimme mennä San Franciscoon katsomaan sitä, voi olla että on hieman erilainen kuin Suomessa on totuttu näkemään. Innokkaimmat voivat katso YouTubesta, jos täällä siis sellasia käy lukemassa. Toivottavasti sää sallii ilotulituksen näkemisen. Tänäänkin sataa ja Friscossa on varmasti nytkin paljon sumua. Pääasia että saadaan yhdessä vaihtaa tämä unohtumaton vuosi uuteen toivottavasti yhtä unohtumattomaan vuoteen. Ja olisi niitä rakettejakin kiva nähdä. =)
Puoli vuotta tulee täyteen 1.1. minun Amerikkalaista eloani. Nopeasti aika kuluu, vielä on paljon tehtävää ja nähtävää, myös ikävä kyllä pitää alkaa miettimään muuttoa pois täältä pikku hiljaa, siinäkin on oma hommansa, auton kuljetuksineen. Ja ennen kaikkea tehdän päätös missä tulevana vuonna asutaan, minne muutetaan. Kaikki on edelleen auki. Uuden vuoden toiveeni on keksiä mitä haluaisin tehdä isona ja jos onnistun keksimään sen, aion tehdä kaikkeni saadakseni unelmieni työpaikan. Eräs ajatus kytee jo mielessäni, sen eteenpäin vieminen riippuu mieheni töistä, en siis uskalla vielä haaveilla sen toteutumisesta.
Tuokoon uusi vuosi minulle ja kaikille muillekin läheisilleni paljon mukavia uusia kokemuksia, enemmän aikaa yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa, onnistumisia työelämässä ja ennen kaikkea elämästä nauttimista täysillä vuoden jokaisena päivänä.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
ROPPAKAUPALLA LISÄÄ KOKEMUKSIA
Puhuin aikaisemmin siitä että olemme olleet paljon kotona emmekä oikeen nähneet tai kokeneet paljon uutta pitkään aikaan. Noh, siihen tuli muutos, viimeiset kaksi viikkoa on mennyt todella nopeasti.
Saimme unelman toteutettua ja teimme matkan Los Angelesiin, odotukset oli todella korkealla. Suunniteltiin retki todella hyvin, vertailtiin hotelleja, suunniteltiin mitä haluttiin nähdä ja mitä se kaikki tulisi maksamaan. Jo pelkkä menomatka hyvin erilaisine maisemineen oli todella ällistyttävä, ei sellaisia teitä, suoraa monta kilometriä ja vuorten läpi, ole nähty ikinä ennen. Los Angelesiin oli todella helppo ajaa ja löydettiin hotelli helposti parhaan kaverimme navigaattorin ansiosta. Kun saavuimme hotelliin ja kirjauduimme sisään, respa tarjosi heti meille erilaisia kiertoajeluita ja retkiä joita he välittivät. Yksi niistä oli alkamassa pikimiten ja ilmoittauduimme sille mukaan, se vei meidät Downtowniin näkemään kuuluisimmat paikat, Hollywood Boulevardille näkemään Walk of Famen ja esim Kodak Teatterin jota todella odotin näkeväni, sekä Sunset Boulevard ja Beverly Hills Boulevard ja teimme myös kiertoajelun alueella jossa monet kuuluisat Hollywood tähdet asuvat, ainakin osan vuodesta, monella heistä on useita koteja. Kaiken kattava kiertoajelu ja todellakin sen arvoinen pitkän ajomatkan jälkeen, emme olisi ehkä jaksaneet kävellä ominemme ja saimme paljon hyviä vinkkejä kuljettajalta joka toimi samalla oppaana, tulevia Losin päiviä varten.
Ja uskomatonta se olikin, seuraavana päivänä ajateltiin lähteä Universalin Studioille, koska ne kiinnosti myös todella paljon, luulimme että saisimme ehkä muutaman tunnin kulumaan siellä ja sen jälkeen suunnittelimme vielä lisää tutustumista Hollywood Boulevardille. Noh Universalin Studiot olivat hieman erilaiset kuin luulimme. Ne olivat huvipuisto kaikkine pikkukauppoineen ja ruokapaikkoineen, kauhutalo ja monet raidit lisänä sekä erikoistehoste näytös ja Waterworld stuntti. Kävimme myös kiertoajelulla lavasteissa ja kuvauspaikoilla ja oli todellakin sen arvoista, suu ammollaan auki sitä siinä sitten vaan ihmetteli että mihin on päässyt. Koko "kylä" mikä se alue todellakin oli kaikkine pienine yksityiskohtineen , oli todella mieleenpainuva ja uskomaton kokemus. Ja ennen kuin huomasimmekaan, oli jo ilta. Käteen jäi muistoja ja passit joilla pääsemme koko ensi vuoden ilmaiseksi Universalin Studioille. Todistimme myös sitä että metron käyttö Los angelesissa on erittäin helppoa ja turvallista ja halpaa ja mukavaa ja oli tietysti hieman jännääkin aluksi.
Jälleen hyvin nukutun yön jälkeen päätimme lähteä vielä uudestaan Downtowniin katsomaan muutaman paikan josta halusimme kuvan muistoihin. Seuraamme mieheni kanssa myös monelle suomalaiselle tuttua sarjaa Hell's Kitchen ja täällä näytettävän uusimman tuotantokauden voittaja saa vuodeksi työpaikakseen Los Angelesin JW Marriottin LA Market nimisen ravintolan keittiön. Ja sen halusimme ikuistaa, samalla näimme myös kiertoajelulta tutut NOKIA teatterin ja STAPLES Centerin. Illalla suuntasimme Hollywood Christmas Paradeen joka pidettiin Hollywood Boulevardilla. Tuuli oli todella kylmä ja jäätävä emmekä pystyneet katsomaan kuin puolet paraatista mutta tuli siinäkin jo nähtyä aika lailla sitä miten amerikkalaiset todella nauttivat paraateista. Ja näin tuttuja kasvoja Tunteista ja tuoksuista ja Boldareista tutun Ridgen eli Ronn Mossin. Googlettamalla myöhemmmin selvisi myös ketä muut paraatissa olleet olivat. Enimmäkseen tv-sarjoista tuttuja kuuluisuuksia.
Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan kohti kotia. Tulimme Losiin 5 tietä joka kulkee Kalifornian halki pystysuunnassa ja kotiin päätimme lähteä rantatietä pitkin, ainakin osittain. Ja se olikin hyvä valinta, näimme hyvin erilaista maastoa, meren ja nohtumatonta sekin oli, menimme myös San Josen "läpi" ja näimme todella ikävän ruuhkan, onneksi meidän suunta veti hyvin, ei siis jouduttu seisomaan moneksi tunniksi liikenteeseen toisin kuin etelään päin menevät joutuivat. San Fransiscosta kotiin olikin jo tuttu tie. Erittäin hyvin onnistunut reissu, unohtumaton ja näimme juuri sen mitä halusimmekin, yllätyimme siitä ettei siellä ollut niin paljon ihmisiä kuin luulimme. Ehkä se johtui Kiitospäivä-viikonlopusta, tiedä häntä.
Losin reissusta toivuttuamme aloimme miettiä joulua, lahjoja ja missä sen haluaisimme viettää. Nyt on kuusi olohuoneessamme, koristeltuna niinkuin kaikilla muillakin amerikkalaisilla on jo, täällä se laitetaan jo ajoissa. Myös hieman muita koristeita laitoimme, että tuntuisi enemmän jouluiselta, sään puolesta kun se ei tunnu siltä. Nyt selvisi ihan oman kokemuksen kautta myös miksi amerikkalaiset koristaa jouluna niin suuresti ja miten heillä on siihen varaa. Kaikki valot ja muutkin suuret pihakoristeet (ilmatäytettävät, puiset, valoilla ja ilman) on todella edullisia Suomen hintoihin verrattuna. Ollaan nähty muutama todella uskomaton piha, illallä kävelylenkillä, ei voi kun ihmetellä, ne on juuri sellaisia kuin elokuvista näkee, ja mekin luultiin että niin on vaan elokuvissa. Lahjat Suomen suuntaan on viimeistä silausta vaille valmiit ja lähtee pukin matkaan alkuviikosta, katsotaan kerkeääkö perille ajoissa, joulukortit saatiin askarreltua valmiiksi ja lähetettyä alkuviikosta. Nyt täytyisi enää miettiä missä itse viettäisimme joulun. Suomeen emme ole tulossa, emme vielä tiedä mieheni työvuoroistakaan mutta olemme miettineet että ehkä se joulun vietto voisi tapahtua jossain muualla kuin omassa kotona tänä vuonna kun se on muutenkin erilainen, jos siis mieheni ei ole töissä joulun pyhinä. Joulu Disneylandissa tai Las Vegasissa voisi olla "hieman" erilainen...
Eilen vietimme pikkujouluja suomalaisten yhteisössä täällä Sonomassa. Odotimme näkevämme muita Kalifornialaisia nuoria perheitä mutta harmiksemme niitä ei montaa ollut, myös monet lapset puhuivat pelkästään englantia. Onneksemme pöytäseurueemme oli erinomainen. Vanhempi poikani pääsi elementtiinsä kun sai vierustoverikseen nuoren miehen joka puhui suomea. Ei montaa hiljaista hetkeä ollut. =)) Suomalaiset on rehellisiä tuli selväksi myös kolmelle muulle jotka istuivat pöydässämme, he puhuivat englantia mutta olivat kiinnostuneita tietämään mitä poikani puhui uuden kaverinsa kanssa. Erittäin mielenkiintoisia taustoja on monella suomalaisjuurisella iäkkäämmällä ihmisellä Kalifroniassa, pöydässämme istui yksi heistä. Isoäiti jonka oma mummo oli suomalainen, syntynyt Suomessa. Itse hän oli syntynyt Amerikassa mutta näki että hänen suonissaan virtasi suomalainen veri erittäin vahvasti. En olisi uskonut miten ystävällinen hän oli, monet täällä vain näyttävät ystävällisiltä ja ovat sitä kohteliaisuuden vuoksi mutta tämä rouva todella oli todella sydämellinen ja kiinnostunut meistä. Vaihdoimme hänen kanssaan ajatuksia suomalaisesta luonteesta ja periaatteista ja todella tykästyin tähän rouvaan. Vielä tänä aamunakin ihmettelin ja mietin sitä rouvaa hänen puhelinnumeronsa ja sähköpostinsa kädessäni, voiko tällaisia ihmisiä oikeasti asua täällä. Ruoka oli myös hyvää ja joulupukkikin kävi tuoden lapsille lahjoja. Mukaan jäi myös karjalanpiirakoita ja pullapitko, ja oli hyvää täytyy sanoa. Ikimuistoinen iltapäivä.
Tänään mietimme ja päätämme lähdemmekö vai emmekö huomenna johonkin pidemmälle jälleen autolla. Pari kohdetta on mielessä ja neljä vapaapäivää miehelläni todennäköisesti, joten ehtisimme hyvin pienelle lomalle jälleen...
Mukavaa joulun odotusta teille kaikille jotka saitte tämän pitkän kertomuksen luettua. Viettäkää lämmin ja iloinen, kiireetön joulu ihmisten kanssa joista välitätte. Minäkin vietän joulun minulle rakkaimman perheen, eli omani, kanssa. Rauhaa ja rakkautta kaikille niinkuin mieheni joku joulu sanoo kun kysyn mitä hän haluaisi joulupukilta, se on ihan hyvä toive.
Saimme unelman toteutettua ja teimme matkan Los Angelesiin, odotukset oli todella korkealla. Suunniteltiin retki todella hyvin, vertailtiin hotelleja, suunniteltiin mitä haluttiin nähdä ja mitä se kaikki tulisi maksamaan. Jo pelkkä menomatka hyvin erilaisine maisemineen oli todella ällistyttävä, ei sellaisia teitä, suoraa monta kilometriä ja vuorten läpi, ole nähty ikinä ennen. Los Angelesiin oli todella helppo ajaa ja löydettiin hotelli helposti parhaan kaverimme navigaattorin ansiosta. Kun saavuimme hotelliin ja kirjauduimme sisään, respa tarjosi heti meille erilaisia kiertoajeluita ja retkiä joita he välittivät. Yksi niistä oli alkamassa pikimiten ja ilmoittauduimme sille mukaan, se vei meidät Downtowniin näkemään kuuluisimmat paikat, Hollywood Boulevardille näkemään Walk of Famen ja esim Kodak Teatterin jota todella odotin näkeväni, sekä Sunset Boulevard ja Beverly Hills Boulevard ja teimme myös kiertoajelun alueella jossa monet kuuluisat Hollywood tähdet asuvat, ainakin osan vuodesta, monella heistä on useita koteja. Kaiken kattava kiertoajelu ja todellakin sen arvoinen pitkän ajomatkan jälkeen, emme olisi ehkä jaksaneet kävellä ominemme ja saimme paljon hyviä vinkkejä kuljettajalta joka toimi samalla oppaana, tulevia Losin päiviä varten.
Ja uskomatonta se olikin, seuraavana päivänä ajateltiin lähteä Universalin Studioille, koska ne kiinnosti myös todella paljon, luulimme että saisimme ehkä muutaman tunnin kulumaan siellä ja sen jälkeen suunnittelimme vielä lisää tutustumista Hollywood Boulevardille. Noh Universalin Studiot olivat hieman erilaiset kuin luulimme. Ne olivat huvipuisto kaikkine pikkukauppoineen ja ruokapaikkoineen, kauhutalo ja monet raidit lisänä sekä erikoistehoste näytös ja Waterworld stuntti. Kävimme myös kiertoajelulla lavasteissa ja kuvauspaikoilla ja oli todellakin sen arvoista, suu ammollaan auki sitä siinä sitten vaan ihmetteli että mihin on päässyt. Koko "kylä" mikä se alue todellakin oli kaikkine pienine yksityiskohtineen , oli todella mieleenpainuva ja uskomaton kokemus. Ja ennen kuin huomasimmekaan, oli jo ilta. Käteen jäi muistoja ja passit joilla pääsemme koko ensi vuoden ilmaiseksi Universalin Studioille. Todistimme myös sitä että metron käyttö Los angelesissa on erittäin helppoa ja turvallista ja halpaa ja mukavaa ja oli tietysti hieman jännääkin aluksi.
Jälleen hyvin nukutun yön jälkeen päätimme lähteä vielä uudestaan Downtowniin katsomaan muutaman paikan josta halusimme kuvan muistoihin. Seuraamme mieheni kanssa myös monelle suomalaiselle tuttua sarjaa Hell's Kitchen ja täällä näytettävän uusimman tuotantokauden voittaja saa vuodeksi työpaikakseen Los Angelesin JW Marriottin LA Market nimisen ravintolan keittiön. Ja sen halusimme ikuistaa, samalla näimme myös kiertoajelulta tutut NOKIA teatterin ja STAPLES Centerin. Illalla suuntasimme Hollywood Christmas Paradeen joka pidettiin Hollywood Boulevardilla. Tuuli oli todella kylmä ja jäätävä emmekä pystyneet katsomaan kuin puolet paraatista mutta tuli siinäkin jo nähtyä aika lailla sitä miten amerikkalaiset todella nauttivat paraateista. Ja näin tuttuja kasvoja Tunteista ja tuoksuista ja Boldareista tutun Ridgen eli Ronn Mossin. Googlettamalla myöhemmmin selvisi myös ketä muut paraatissa olleet olivat. Enimmäkseen tv-sarjoista tuttuja kuuluisuuksia.
Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan kohti kotia. Tulimme Losiin 5 tietä joka kulkee Kalifornian halki pystysuunnassa ja kotiin päätimme lähteä rantatietä pitkin, ainakin osittain. Ja se olikin hyvä valinta, näimme hyvin erilaista maastoa, meren ja nohtumatonta sekin oli, menimme myös San Josen "läpi" ja näimme todella ikävän ruuhkan, onneksi meidän suunta veti hyvin, ei siis jouduttu seisomaan moneksi tunniksi liikenteeseen toisin kuin etelään päin menevät joutuivat. San Fransiscosta kotiin olikin jo tuttu tie. Erittäin hyvin onnistunut reissu, unohtumaton ja näimme juuri sen mitä halusimmekin, yllätyimme siitä ettei siellä ollut niin paljon ihmisiä kuin luulimme. Ehkä se johtui Kiitospäivä-viikonlopusta, tiedä häntä.
Losin reissusta toivuttuamme aloimme miettiä joulua, lahjoja ja missä sen haluaisimme viettää. Nyt on kuusi olohuoneessamme, koristeltuna niinkuin kaikilla muillakin amerikkalaisilla on jo, täällä se laitetaan jo ajoissa. Myös hieman muita koristeita laitoimme, että tuntuisi enemmän jouluiselta, sään puolesta kun se ei tunnu siltä. Nyt selvisi ihan oman kokemuksen kautta myös miksi amerikkalaiset koristaa jouluna niin suuresti ja miten heillä on siihen varaa. Kaikki valot ja muutkin suuret pihakoristeet (ilmatäytettävät, puiset, valoilla ja ilman) on todella edullisia Suomen hintoihin verrattuna. Ollaan nähty muutama todella uskomaton piha, illallä kävelylenkillä, ei voi kun ihmetellä, ne on juuri sellaisia kuin elokuvista näkee, ja mekin luultiin että niin on vaan elokuvissa. Lahjat Suomen suuntaan on viimeistä silausta vaille valmiit ja lähtee pukin matkaan alkuviikosta, katsotaan kerkeääkö perille ajoissa, joulukortit saatiin askarreltua valmiiksi ja lähetettyä alkuviikosta. Nyt täytyisi enää miettiä missä itse viettäisimme joulun. Suomeen emme ole tulossa, emme vielä tiedä mieheni työvuoroistakaan mutta olemme miettineet että ehkä se joulun vietto voisi tapahtua jossain muualla kuin omassa kotona tänä vuonna kun se on muutenkin erilainen, jos siis mieheni ei ole töissä joulun pyhinä. Joulu Disneylandissa tai Las Vegasissa voisi olla "hieman" erilainen...
Eilen vietimme pikkujouluja suomalaisten yhteisössä täällä Sonomassa. Odotimme näkevämme muita Kalifornialaisia nuoria perheitä mutta harmiksemme niitä ei montaa ollut, myös monet lapset puhuivat pelkästään englantia. Onneksemme pöytäseurueemme oli erinomainen. Vanhempi poikani pääsi elementtiinsä kun sai vierustoverikseen nuoren miehen joka puhui suomea. Ei montaa hiljaista hetkeä ollut. =)) Suomalaiset on rehellisiä tuli selväksi myös kolmelle muulle jotka istuivat pöydässämme, he puhuivat englantia mutta olivat kiinnostuneita tietämään mitä poikani puhui uuden kaverinsa kanssa. Erittäin mielenkiintoisia taustoja on monella suomalaisjuurisella iäkkäämmällä ihmisellä Kalifroniassa, pöydässämme istui yksi heistä. Isoäiti jonka oma mummo oli suomalainen, syntynyt Suomessa. Itse hän oli syntynyt Amerikassa mutta näki että hänen suonissaan virtasi suomalainen veri erittäin vahvasti. En olisi uskonut miten ystävällinen hän oli, monet täällä vain näyttävät ystävällisiltä ja ovat sitä kohteliaisuuden vuoksi mutta tämä rouva todella oli todella sydämellinen ja kiinnostunut meistä. Vaihdoimme hänen kanssaan ajatuksia suomalaisesta luonteesta ja periaatteista ja todella tykästyin tähän rouvaan. Vielä tänä aamunakin ihmettelin ja mietin sitä rouvaa hänen puhelinnumeronsa ja sähköpostinsa kädessäni, voiko tällaisia ihmisiä oikeasti asua täällä. Ruoka oli myös hyvää ja joulupukkikin kävi tuoden lapsille lahjoja. Mukaan jäi myös karjalanpiirakoita ja pullapitko, ja oli hyvää täytyy sanoa. Ikimuistoinen iltapäivä.
Tänään mietimme ja päätämme lähdemmekö vai emmekö huomenna johonkin pidemmälle jälleen autolla. Pari kohdetta on mielessä ja neljä vapaapäivää miehelläni todennäköisesti, joten ehtisimme hyvin pienelle lomalle jälleen...
Mukavaa joulun odotusta teille kaikille jotka saitte tämän pitkän kertomuksen luettua. Viettäkää lämmin ja iloinen, kiireetön joulu ihmisten kanssa joista välitätte. Minäkin vietän joulun minulle rakkaimman perheen, eli omani, kanssa. Rauhaa ja rakkautta kaikille niinkuin mieheni joku joulu sanoo kun kysyn mitä hän haluaisi joulupukilta, se on ihan hyvä toive.
maanantai 22. marraskuuta 2010
Haave on juuri nyt hyvin lähellä toteutumista, nimittäin Los Angelesin näkeminen. Ollaan suunniteltu reissua sinne tulevana viikonloppuna koska miehelläni on ainakin 3 vapaa päivää, ainakin toistaiseksi. Ja jos se ei onnistu nyt tällä viikolla, onpahan ainakin reissu suunniteltu valmiiksi. Los Angelesiin ajaa noin 7 tuntia Sonomasta jossa asumme, se on väkiluvultaan USA:n toiseksi suurin kaupunki. Odotan todellakin innolla Hollywoodin ja Walk of Famen näkemistä. Kaikki peukut pystyssä että saamme reissun toteutumaan!!
Mieheni työkaveri vaihtaa työpaikkaa ja hänen läksiäisiä vietettiin hiljattain. Niistä puhuttiin paljon hänen työpaikallaan mutta varmuutta ei kuitenkaan ollut oliko miehenikin kutsuttu, koska tarkkoja tietoja paikasta ja ajasta ei ollut. Päivänä jolloin juhlat olivat, mieheni sai puhelinsoiton tuntia ennen juhlien alkua ja häneltä kysyttiin et "ajathan sinä" ja kun mieheni vastasi että "voin ajaa", oli auto jo buukattu täyteen työkavereita. Ja sinne hän lähti. Minua hieman ihmetytti tuo meiniki ja totesinkin heti että kunhan hyväksikäyttävät miestäni kuskina, mutta paikan päällä he kysyivätkin että miksei mieheni ottanut perhettään mukaan. Siis täh? Siellä oli ollut muidenkin tyttöystävät, vaimot ja lapset. Kukaan ei vain ollut kertonut tätä eikä muutakaan "etikettiä" miehelleni että mitä siellä tapahtuu kuinka sinne pukeudutaan, tarvitseeko ottaa jotain mukaan. He vain olettivat että mieheni tietää ja ymmärtää saapua paikalle. Tai siltä se ainakin meistä vaikutti.
Olettaminen on ikävä piirre ihmisissä, mielestäni. Siis että olettaa asioiden olevan jollain tavalla omien tietojensa mukaan. Se että elää oman napansa ympärilla eikä viitsi tai edes halua katsoa ympärilleen. Ei ole iso asia mielestäni kysyä tai puhua hieman laajemmin ja tarkemmin asioista. Tai ylipäänsä laajentaa maailmakatsomustaan. Läksiäisiä ei ehkä juhlita samalla tavalla joka maassa, ei edes joka työpaikassa. Omasta mielestäni on ainakin rikkaus, tietää eri tapoja viettää juhlia, hoitaa asioita ja ylipäätään että on eri tapoja elää elämää. Vanhempi lapseni myös usein olettaa liikaa, varsinkin kun sitä hermostuttaa jokin asia. "Se ei kuitenkaan siivoa noita leluja kohta kun se nyt haluaa leikkiä tuolla", olen kuullut sen suusta kun ollaan lähdössä esim. ulos ja pienempi poikani ei siivoa leluja sen kanssa. Ja tämä on vain yksi esimerkki. Usein sanon hänelle että älä oleta vaan puhu, kysy. Myös monet leikit menee pojilla pieleen kun ne vaan alkaa yhtäkkiä tapella sanomatta sanaakaan aiemmin kun ne olettavat toisen tekevän jotain mitä se ei todellisuudessa ole tekemässä. Yritän opettaa molempia poikiani elämään enemmän ulospäinsuuntautuneesti ja sitä todellakin täällä pääsee harjoittelemaan kun on vielä se kielimuurikin esim leikkikentällä vastassa. Toivon että tämän Amerikassa asumisen jälkeen myös he kyseenalaistavat erilaisia toimintatapoja ettei niistä tule itsestäänselvyyksiä vaan voimme hakea myös muita ratkaisuja ongelmatilanteisiin. Ja että puhuminen on tärkeää, aina pitää olla aikaa kuunnella jos jokin painaa mieltä tai mietityttää. Samoin on myös miehelläni töissä, jos hän olettaa että esim. kasvikset keitetään tietyllä tavalla ja hän tekee ne niin kuin itse uskoo tekevän oikein, mutta silti miettii ettei ole aivan varma ja saa sen jälkeen sanomista kun kasvikset on keitetty väärin, kyllä tilanne suututtaa kun ohjeeksikin on annettu että kysy aina jos et ole ihan varma jostain. Siitä tulee myös hyvä mieli molemmille osapuolille kun esimies pääsee näyttämään taitojaan ja alainen on toiminut ohjeen mukaan ja saa ehkä vielä kehuja kaupan päällisiksi.
Mikään ei ole itsestään selvää. Pitäisi aina tutkia, kokeilla, miettiä, kysyä ennen kuin olettaa jonkun asian olevan jollain tavalla. On kuitenkin ihmisestä ja tilanteesta riippuvaa miten hyvin tai helposti siinä voi onnistua. Itselläni on taipumusta silloin tällöin negatiivisuuteen ja silloin saatan myös olettaa ja oletankin. Voisiko siis sillä että on positiivinen ja ulospäinsuuntautunut välttää olettamisen ongelman? Ei se ehkä niin yksinkertaista ole. Luulen että me kaikki syylllistymme siihen välillä. Oletamme jotain mikä ei ole totta. Tähänhän kompastuu myös helposti monissa ihmissuhteissa jos ei puhu tarpeeksi vastapuolen kanssa. Tätä olen todistanut hyvin läheltä itsekin. On ikävää jos joku hyvin läheinen ihmissuhde kaatuu siihen että olettaa toisesta liikaa eikä viitsi selvittää asioita perin juurin.
Tämä "syvällinen" pohdiskelu loppuu tähän. Ja lisäänpä tähän vielä haasteena kaikille tätä lukeville "älä oleta, ota selvää jos et tiedä asian olevan täysin varmasti niin". Yritän myös itse parhaani mukaan noudattaa tätä.
Mieheni työkaveri vaihtaa työpaikkaa ja hänen läksiäisiä vietettiin hiljattain. Niistä puhuttiin paljon hänen työpaikallaan mutta varmuutta ei kuitenkaan ollut oliko miehenikin kutsuttu, koska tarkkoja tietoja paikasta ja ajasta ei ollut. Päivänä jolloin juhlat olivat, mieheni sai puhelinsoiton tuntia ennen juhlien alkua ja häneltä kysyttiin et "ajathan sinä" ja kun mieheni vastasi että "voin ajaa", oli auto jo buukattu täyteen työkavereita. Ja sinne hän lähti. Minua hieman ihmetytti tuo meiniki ja totesinkin heti että kunhan hyväksikäyttävät miestäni kuskina, mutta paikan päällä he kysyivätkin että miksei mieheni ottanut perhettään mukaan. Siis täh? Siellä oli ollut muidenkin tyttöystävät, vaimot ja lapset. Kukaan ei vain ollut kertonut tätä eikä muutakaan "etikettiä" miehelleni että mitä siellä tapahtuu kuinka sinne pukeudutaan, tarvitseeko ottaa jotain mukaan. He vain olettivat että mieheni tietää ja ymmärtää saapua paikalle. Tai siltä se ainakin meistä vaikutti.
Olettaminen on ikävä piirre ihmisissä, mielestäni. Siis että olettaa asioiden olevan jollain tavalla omien tietojensa mukaan. Se että elää oman napansa ympärilla eikä viitsi tai edes halua katsoa ympärilleen. Ei ole iso asia mielestäni kysyä tai puhua hieman laajemmin ja tarkemmin asioista. Tai ylipäänsä laajentaa maailmakatsomustaan. Läksiäisiä ei ehkä juhlita samalla tavalla joka maassa, ei edes joka työpaikassa. Omasta mielestäni on ainakin rikkaus, tietää eri tapoja viettää juhlia, hoitaa asioita ja ylipäätään että on eri tapoja elää elämää. Vanhempi lapseni myös usein olettaa liikaa, varsinkin kun sitä hermostuttaa jokin asia. "Se ei kuitenkaan siivoa noita leluja kohta kun se nyt haluaa leikkiä tuolla", olen kuullut sen suusta kun ollaan lähdössä esim. ulos ja pienempi poikani ei siivoa leluja sen kanssa. Ja tämä on vain yksi esimerkki. Usein sanon hänelle että älä oleta vaan puhu, kysy. Myös monet leikit menee pojilla pieleen kun ne vaan alkaa yhtäkkiä tapella sanomatta sanaakaan aiemmin kun ne olettavat toisen tekevän jotain mitä se ei todellisuudessa ole tekemässä. Yritän opettaa molempia poikiani elämään enemmän ulospäinsuuntautuneesti ja sitä todellakin täällä pääsee harjoittelemaan kun on vielä se kielimuurikin esim leikkikentällä vastassa. Toivon että tämän Amerikassa asumisen jälkeen myös he kyseenalaistavat erilaisia toimintatapoja ettei niistä tule itsestäänselvyyksiä vaan voimme hakea myös muita ratkaisuja ongelmatilanteisiin. Ja että puhuminen on tärkeää, aina pitää olla aikaa kuunnella jos jokin painaa mieltä tai mietityttää. Samoin on myös miehelläni töissä, jos hän olettaa että esim. kasvikset keitetään tietyllä tavalla ja hän tekee ne niin kuin itse uskoo tekevän oikein, mutta silti miettii ettei ole aivan varma ja saa sen jälkeen sanomista kun kasvikset on keitetty väärin, kyllä tilanne suututtaa kun ohjeeksikin on annettu että kysy aina jos et ole ihan varma jostain. Siitä tulee myös hyvä mieli molemmille osapuolille kun esimies pääsee näyttämään taitojaan ja alainen on toiminut ohjeen mukaan ja saa ehkä vielä kehuja kaupan päällisiksi.
Mikään ei ole itsestään selvää. Pitäisi aina tutkia, kokeilla, miettiä, kysyä ennen kuin olettaa jonkun asian olevan jollain tavalla. On kuitenkin ihmisestä ja tilanteesta riippuvaa miten hyvin tai helposti siinä voi onnistua. Itselläni on taipumusta silloin tällöin negatiivisuuteen ja silloin saatan myös olettaa ja oletankin. Voisiko siis sillä että on positiivinen ja ulospäinsuuntautunut välttää olettamisen ongelman? Ei se ehkä niin yksinkertaista ole. Luulen että me kaikki syylllistymme siihen välillä. Oletamme jotain mikä ei ole totta. Tähänhän kompastuu myös helposti monissa ihmissuhteissa jos ei puhu tarpeeksi vastapuolen kanssa. Tätä olen todistanut hyvin läheltä itsekin. On ikävää jos joku hyvin läheinen ihmissuhde kaatuu siihen että olettaa toisesta liikaa eikä viitsi selvittää asioita perin juurin.
Tämä "syvällinen" pohdiskelu loppuu tähän. Ja lisäänpä tähän vielä haasteena kaikille tätä lukeville "älä oleta, ota selvää jos et tiedä asian olevan täysin varmasti niin". Yritän myös itse parhaani mukaan noudattaa tätä.
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
TULEVAISUUS
Väkisinkin on alkanut pyörimään tulevaisuus mielessä vaikka kuinka yrittää elää hetkessä. Missä ollaan ensi kesänä, missä haluaisin asua, mitä haluaisin tehdä isona?
Arki on astunut vahvasti elämään eikä mitään ihmeellistä olla tehty, toki onhan sekin kokemista, arjen eläminen Amerikassa. Tarkoituksena on kuitenkin edelleen nähdä ja kokea mahdollisimman paljon Amerikasta, jos tänne ei päästä asumaan enää tulevaisuudessa. Miehellä on ollut vapaita vain yksi siellä ja yksi täällä niin ei oikein ole minnekkään pitemmälle keretty. Ja ehkä on tullut myös hieman sellainen vaihe että ollaan oltu ihan tyytyväisiäkin ihan tässä kotinurkilla pyörimiseen.
Nyt on kuitenkin kovasti mietitty että mitä tämän jälkeen, minne sitten, jos ei saada tänne pitemmäksi aikaa jäädä? Eurooppaan, Suomeen? Ja minne sinne, ja mitä siellä? Ruvettiin jo suunnittelemaan tavaroiden myyntiä ja pakkaamista kunnes havahduttiin että ehkä ei vielä sen aika ole.. Mutta väkisin se tulee mieleen koko ajan. Tulevaisuus. Tämä hetki, siinä yritämme nyt elää ja päätimmekin että teemme listan johon kirjoitamme mitä vielä halutaan nähdä ja minne mennä Amerikassa. Ja kun miehelläni on vapaata töistä, alamme käydä listan paikkoja läpi. DisneyWorld ja Los Angeles on yksi suurimmista reissuista koska sinne täytyy varata 3-4 päivää että kerkee näkemään tarpeeksi. Elokuvat on mieheni ja minun yhteinen harrastus ja suuri unelma on nähdä Hollywood ja Beverly Hills ja kaikki ne ympäröivät alueet. Ja se haave laitetaan toteutumaan, tavalla tai toisella.
Ulkona sataa vettä, eilen paistoi aurinko. Tällainen tulee talvi kuulemma olemaan, sataa usein ja kun ei sada aurinko paistaa ja t-paidassa tarkenee ulkona. Tiesin että täällä on lämmintä koko talven mutta en todellakaan odottanut että voisin kävellä vielä marraskuussa shortsit jalassa! Lehdet tippuu niinkuin Suomessakin ja todella upea ruska näkyy puissa, kaikki on myös hyvin vihreää, niissä puissa ja pensaissa jotka eivät lehtiään tiputa. Ehkä tämä syksyinen ilma myös vaikuttaa siihen että tulee väkisinkin haikea olo kun miettii että täältä joutuu viimenään lähtemään, tämä on kuitenkin koti, kuka kodistaan haluaisi lähteä...
Amerikan valloitus jatkukoon vielä. Neljä kuukautta täynnä ja minulta kysytään jo neuvoja kaupungilla missä mikäkin on, ehkä alan jo näyttää paikalliselta... =)
Arki on astunut vahvasti elämään eikä mitään ihmeellistä olla tehty, toki onhan sekin kokemista, arjen eläminen Amerikassa. Tarkoituksena on kuitenkin edelleen nähdä ja kokea mahdollisimman paljon Amerikasta, jos tänne ei päästä asumaan enää tulevaisuudessa. Miehellä on ollut vapaita vain yksi siellä ja yksi täällä niin ei oikein ole minnekkään pitemmälle keretty. Ja ehkä on tullut myös hieman sellainen vaihe että ollaan oltu ihan tyytyväisiäkin ihan tässä kotinurkilla pyörimiseen.
Nyt on kuitenkin kovasti mietitty että mitä tämän jälkeen, minne sitten, jos ei saada tänne pitemmäksi aikaa jäädä? Eurooppaan, Suomeen? Ja minne sinne, ja mitä siellä? Ruvettiin jo suunnittelemaan tavaroiden myyntiä ja pakkaamista kunnes havahduttiin että ehkä ei vielä sen aika ole.. Mutta väkisin se tulee mieleen koko ajan. Tulevaisuus. Tämä hetki, siinä yritämme nyt elää ja päätimmekin että teemme listan johon kirjoitamme mitä vielä halutaan nähdä ja minne mennä Amerikassa. Ja kun miehelläni on vapaata töistä, alamme käydä listan paikkoja läpi. DisneyWorld ja Los Angeles on yksi suurimmista reissuista koska sinne täytyy varata 3-4 päivää että kerkee näkemään tarpeeksi. Elokuvat on mieheni ja minun yhteinen harrastus ja suuri unelma on nähdä Hollywood ja Beverly Hills ja kaikki ne ympäröivät alueet. Ja se haave laitetaan toteutumaan, tavalla tai toisella.
Ulkona sataa vettä, eilen paistoi aurinko. Tällainen tulee talvi kuulemma olemaan, sataa usein ja kun ei sada aurinko paistaa ja t-paidassa tarkenee ulkona. Tiesin että täällä on lämmintä koko talven mutta en todellakaan odottanut että voisin kävellä vielä marraskuussa shortsit jalassa! Lehdet tippuu niinkuin Suomessakin ja todella upea ruska näkyy puissa, kaikki on myös hyvin vihreää, niissä puissa ja pensaissa jotka eivät lehtiään tiputa. Ehkä tämä syksyinen ilma myös vaikuttaa siihen että tulee väkisinkin haikea olo kun miettii että täältä joutuu viimenään lähtemään, tämä on kuitenkin koti, kuka kodistaan haluaisi lähteä...
Amerikan valloitus jatkukoon vielä. Neljä kuukautta täynnä ja minulta kysytään jo neuvoja kaupungilla missä mikäkin on, ehkä alan jo näyttää paikalliselta... =)
Tilaa:
Kommentit (Atom)