Niin hassulta kuin se aluksi kuulostikin, tuli Sonoman kaupungista hyvin nopeasti koti. Vaikka kaupunki omaakin suomalaisittain erikoisen nimen, se on kaupunkina erittäin miellyttävä asua.
Sonoma sijaitsee n. tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta pohjoiseen päin, hieman enemmän sisämaassa. Sonoman kaupungilla on rikas historia ja sitä ympäröi vuoret. N. 15 000 asukkaan kaupungissa on palveluita joka lähtöön, 3 isoa ruokamarkettia ja muutama pienempi, paikallista ruokaa tarjolla kaupungin monissa ravintoloissa, monia viehättäviä pieniä putiikkeja, kirjakauppoja ja useita viinitiloja ja viinin maistelu paikkoja. Myös perheen pienemmille kaupunki tarjoaa Traintown nimisen pienen huvipuiston jossa pääsee nimenkin mukaan junan kyytiin, unohtamatta tietenkään kaupungin kauniita puistoja leikkikenttineen.
Kaupunki olisi unelma lomakohde viikonlopun rentoutumiseen tai rauhallisen romanttisena pakopaikkana. Monet B&B majatalot ja pienet hotellit tarjoaa yöpymisiä joka hintaan ja tasoon. Muutama isompikin hotelli kylpylöineen kuten Fairmont Sonoma Mission Inn & Spa löytyy kaupungista.
Miten tähän kaupungiin ei voisi rakastua? Ihmiset ovat valtavan ystävällisiä, aurinko paistaa useimpina päivinä vuodesta niinkuin Kaliforniassa kuuluukin, ympäristö on turvallinen ja siisti.
On todellakin ollut etuoikeus olla saanut asua täällä. Vaikka kaupunki on pieni, sieltä löytyy kaikki tarvittavat palvelut jokapäiväiseen elämään. Asioiminen on helppoa ja erittäin ystävällistä. Myös se että täällä on turvallista asua, on mielestäni tärkeää, esim. meidänkin autotallin ovi on järestään aina lukitsematta eikä pyöriä ole sieltä vielä varastettu. Voisin kuvitella että monet täällä pitävät takaovenkin auki vaikkeivat kotona olisikaan. Luulin ensin että ihmiset ovat vain keskenään perheineen, mutta käsitykseni muuttui saadessani kutsun amerikkalaiseen kotiin. Ensi viikolla ehkä pääsen näkemään aidon jenkkikodin. Suomalais-amerikkalaisessa kodissa olemme jo käyneet ja se jo valaisi paljon sitä miten ihmiset täällä asuu. Me emme voisi kuvitellakaan että pitäisimme kenkiä sisällä jalassa, mutta amerikkalaiselle se on arkipäiväistä. Suomalais-amerikkalaisessa kodissakaan ei pidetty kenkiä sisällä, ainakaan meidän vierailun aikan, vaikka hekin ovat asuneet jo parikymmentä vuotta täällä. Talot on kylmiä, niitä ei ilmeisesti eristetä lähellekään niin hyvin kuin esim. Suomessa. No eihän täällä tule niin kylmäkään tietysti. Ja takassakin saa pitää tulia vain tiettyinä päivinä viikosta.
Ihmeissäni jälleen eilen katsoin pyörälenkillä esikoiseni kanssa niitä upeita taloja mitä täällä on. Ne on hyvin mahtavan näköisiä kaikessa suuruudessa, upeita erkkereitä, ihania isoja kuisteja, upeita puita, ruusuja, kaktuksia pihat täynnä. Isot vihreät pihat, upeat aidat ja portit, ne täytyy nähdä itse. Suu ammollaan auki pyöräilin ja ihmettelin, kunpa joku päivä itse voisin asua yhdessä niistä.
Toivottavasti Amerikan valloitukseni ei pääty tähän vajaaseen 9 kuukauteen vaan että pääsisin tänne vielä joskus takaisin. Voisin hyvin kuvitella asuvani täällä moniakin vuosia. Ehkä jopa voisin harkita sairaanhoitajaksi ryhtymistä, palkat on aikalailla korkeat sillä alalla...
Uskaltakaa ihmiset irrottautua ja kokeilla asumista jossain muualla tilanteen salliessa, se antaa ja paljon takaisin. Ehdottomasti kannattaa ainakin tehdä joskus elämässään matka Kaliforniaan koska, believe it, se on sen arvoista.
lauantai 12. maaliskuuta 2011
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
HOMEMAKER IS MY OCCUPATION
Nyt on sitten minunkin nimeni jäänyt kirjoihin ja kansiin amerikan verovirastoon. Ammatikseni he laittoivat mieheni ehdotettua housewife, homemaker. Homemaker on siis ammattini. Tykästyin välittömästi tähän sanaan.
Amerikassa ihmiset arvostaa sitä että lasten kanssa ollaan kotona mahdollisimman pitkään, vaikkei monella siihen ole mahdollisuutta. Täytyy kyllä myöntää että tämä vuosi kaikista kotona oleskelluista vuosista on ollut ehdottomasti paras. Elämisen taso, oma mieliala, jaksaminen on jotenkin vaan ollut parempaa täällä. Kyllä uskon että sää on yksi iso tekijä onnellisuuteen ja jaksamiseen, vaikka omaankin suomalaisen negatiivisuuteen taipuvaisen luonteen, olen ollut miellyttävämpää seuraa Amerikassa, ainakin itse koen sen niin. En ole mikään kummoinen kotihengetär, ruuanlaitto ei ole todellakaan vahvin alani, enkä ole myöskään siivousintoilija, pyykkiäkin pesen silloin kun sitä tarvitsee pestä. En myöskään näe itseäni "täydellisen äitinä ja vaimona" joka huseeraa, tekee kaiken aikaa ruokaa ja pölyt on aina pyyhitty ja mitä siihen täydellisen kotirouvan käsitteeseen nyt kuuluukaan. En näe itseäni sellaisena, mutta silti kun kuulin olevani "homemaker", se tuntui juuri oikealta termiltä.
Kun tulimme amerikkaan, kotimme oli kuin poikamiesboxi. Ja mieskin joka siellä asui, oli aika lailla hukassa. Jääkaapissa oli voi, juusto ja meetvursti. Oli hän käynyt ostamassa muutaman jugurtin meitä varten. Kuiva-ainekaapissa ei ollut mitään muuta kun leipää. Pakkanen oli tyhjä. Ja melkein ensimmmäiseksi mieheni ilmoittaa ettei todellakaan joka päivä mennä pesemään pyykkiä. Koska pyykkiä joutui pesemään pesulassa. Muistutin ennen tuloamme että lasten lakanat ja pyyhkeet täytyy pestä ennen kun tulemme, koska ne olivat uusia. Tätäkään ei olisi tapahtunut jollen olisi sitä sanonut. Kun olimme kuukauden tallanneet jalan ympäri pientä Sonomaa, otin asiasta selvää ja vuokrasin meille auton jotta pääsimme lähikaupunkeihin joissa mieheni oli käynyt taksilla, koska ei tiennyt että voisi vuokrata auton. Okei, olihan hänellä paljon asioita, käytännön asioita jotka hänen täytyi selvittää, niinkuin sähkön jakelu asuntoomme, roskapöntön tilaaminen, veden jakelu, telkkariliittymä ja internetliittymä, ja tietenkin ihan ensiksi asunnon etsiminen. Kaikki nämä oli jo valmiina kun minä saavuin ja toin perheemme paikalle. Siitä asti tämä on ollut koti, sydän on täällä. Ja niin aloin myös hoitamaan kotiamme, pesemään pyykkiä, tekemään ruokaa, siivoamaan ja olemaan lasten kanssa, mitä tietysti olin siihenkin asti tehnyt. Se vaan ei ole sama asia Suomessa. Vaikka Suomessa tuetaan kotiin jääviä vanhempia rahallisesti ja se on sen puoleen arvostettua että jää kotiin, täällä arvostetaan sitä että olet niin epäitsekäs ja jäät kotiin lapsen kanssa vaikkei sitä tueta millään lailla, muutoin kuin arvostamalla päätöstäsi. Mikä sitten on paras vaihtoehto lapselle tai vanhemmalle missäkin tilanteessa on tietysti jokaisen oma päätös, allekirjoittanut olisi myös jo töissä jos se olisi mahdollista. Mutta silti olen tällä hetkellä tyytyväinen kotiäiti. Eikä tämä meidän elämä arjellisesti (on se edes sana??) eroa elämästämme Suomessa, en silti voi sanoa olleeni aina onnellinen kotiäitinä. Toki elämä on erilaista täällä kuin Suomessa, silti teemme perunaa ja jauhelihakastiketta ruuaksi ja käymme leikkikentällä leikkimässä niinkuin Suomessa. Tavallista arkea elämällä elämme omaa amerikkalaista unelmaamme. Ehkä olen vain oppinut nauttimaan perheestäni ja kodistani enemmän tämän kuluneen vuoden aikana, täällä.
Koti tarkoittaa jokaiselle ihmiselle eri asiaa. Minulle koti on paikka jossa voin olla oma itseni, viihdyn siellä siinä siisteydessä missä se on ja kun perheeni on tyytyväinen. Kun muutin kotoa pois, tuntui pieni yksiöni kodilta koska se oli minun näköinen. Oma ensimmäinen sininen kahvinkeittimeni, oma sänky. Kun muutin saman katon alle poikaystäväni kanssa, teimme siitä yhdessä meidän kodin. Kun ostimme ensimmäisen oman kodin, valitsimme seinien värin, uuden keittiön pöydän ja sohvan, juuri sellaiset kuin itse halusimme. Se oli koti, paikka missä oli hyvä olla. Se tuntui hyvin tärkeälle ja rakkaalle monestakin syystä. Vaikka tämä asunto josta maksamme vuokraa tällä hetkellä ei kovin kummoinen ole, tuntuu tämä kodille koska kolme minulle tärkeintä ihmistä asuu täällä kanssani ja ne ihmiset tekevät jostain asunnosta, mistä tahansa asunnosta minulle kodin. Rakastan asua Sonomassa ja koska mieleni on onnellinen ja tasapainoinen voisin erittäin mielelläni myöskin jäädä tänne. Voin olla juuri sitä mitä olen, kukaan ei tule minun kotiini kertomaan mitä minun tulisi olla tai mitä minun tulisi tehdä toisin. Silti Amerikka ja täällä eläminen on opettanut minulle, minusta ja tavasta elää enemmän kuin olisin kuvitellut. Olisi niin voinut tietenkin tapahtua muuallakin, mutta se tapahtui minulle täällä ja nyt. Tämä ympäristö, erilainen toisia ihmisiä arvostava elinympäristö on niin kotoinen ja turvallinen, olen kotona. Olen juuri siellä missä minun pitääkin ja tiedän millaisia ihmisiä haluan elämääni, ei sillä että lähipiiriini olisi jotkut pääsyvaatimukset mutta ei kukaan halua elämäänsä ihmisiä joista ei välitä ja jotka ei välitä sinusta. Etäisyys tärkeistä ihmisistä elämässäni, useiden ihmisten erilaiset elämänkokemukset sekä aika miettiä, ovat opettaneet minulle arvostamaan tärkeitä ihmisiä elämässäni. Ei sillä ole merkitystä missä maailman kolkassa asut, voit tavata ihmisen joka säilyy elämässäsi tärkeänpänä kuin joku sukulaisistasi, jolle olet läheinen. Se kuka pysyy mukanasi, muutat mihin tahansa, on pitämisen arvoinen ystävä, läheinen.
Kunnes muuta keksin, olen homemaker, jossain päin maailmaa, tällä hetkellä Kaliforniassa. Ja jos tämä ajatusten suo antaa edes jollekin ihmiselle mietittävää, olen tyytyväinen. Olemme paljon puhuneet mieheni kanssa kyseenalaistamisesta viime aikoina, ja olemme molemmat sitä mieltä että ihmiset kyseenalaistaa liian vähän. Olenko siellä missä haluan olla? Voisiko toisessa kaupungissa tai maassa olla jotain mikä tekisi minut onnellisemmaksi? On sääli katsoa ihmisiä jotka eivät kyseenalaista asioita, he uskovat mitä heille mikäkin media väittää ja tieto mikä heillä on, riittää, ei janota lisää. Ehkä elämä on helpompaa osalle ihmisistä niin.
Amerikassa ihmiset arvostaa sitä että lasten kanssa ollaan kotona mahdollisimman pitkään, vaikkei monella siihen ole mahdollisuutta. Täytyy kyllä myöntää että tämä vuosi kaikista kotona oleskelluista vuosista on ollut ehdottomasti paras. Elämisen taso, oma mieliala, jaksaminen on jotenkin vaan ollut parempaa täällä. Kyllä uskon että sää on yksi iso tekijä onnellisuuteen ja jaksamiseen, vaikka omaankin suomalaisen negatiivisuuteen taipuvaisen luonteen, olen ollut miellyttävämpää seuraa Amerikassa, ainakin itse koen sen niin. En ole mikään kummoinen kotihengetär, ruuanlaitto ei ole todellakaan vahvin alani, enkä ole myöskään siivousintoilija, pyykkiäkin pesen silloin kun sitä tarvitsee pestä. En myöskään näe itseäni "täydellisen äitinä ja vaimona" joka huseeraa, tekee kaiken aikaa ruokaa ja pölyt on aina pyyhitty ja mitä siihen täydellisen kotirouvan käsitteeseen nyt kuuluukaan. En näe itseäni sellaisena, mutta silti kun kuulin olevani "homemaker", se tuntui juuri oikealta termiltä.
Kun tulimme amerikkaan, kotimme oli kuin poikamiesboxi. Ja mieskin joka siellä asui, oli aika lailla hukassa. Jääkaapissa oli voi, juusto ja meetvursti. Oli hän käynyt ostamassa muutaman jugurtin meitä varten. Kuiva-ainekaapissa ei ollut mitään muuta kun leipää. Pakkanen oli tyhjä. Ja melkein ensimmmäiseksi mieheni ilmoittaa ettei todellakaan joka päivä mennä pesemään pyykkiä. Koska pyykkiä joutui pesemään pesulassa. Muistutin ennen tuloamme että lasten lakanat ja pyyhkeet täytyy pestä ennen kun tulemme, koska ne olivat uusia. Tätäkään ei olisi tapahtunut jollen olisi sitä sanonut. Kun olimme kuukauden tallanneet jalan ympäri pientä Sonomaa, otin asiasta selvää ja vuokrasin meille auton jotta pääsimme lähikaupunkeihin joissa mieheni oli käynyt taksilla, koska ei tiennyt että voisi vuokrata auton. Okei, olihan hänellä paljon asioita, käytännön asioita jotka hänen täytyi selvittää, niinkuin sähkön jakelu asuntoomme, roskapöntön tilaaminen, veden jakelu, telkkariliittymä ja internetliittymä, ja tietenkin ihan ensiksi asunnon etsiminen. Kaikki nämä oli jo valmiina kun minä saavuin ja toin perheemme paikalle. Siitä asti tämä on ollut koti, sydän on täällä. Ja niin aloin myös hoitamaan kotiamme, pesemään pyykkiä, tekemään ruokaa, siivoamaan ja olemaan lasten kanssa, mitä tietysti olin siihenkin asti tehnyt. Se vaan ei ole sama asia Suomessa. Vaikka Suomessa tuetaan kotiin jääviä vanhempia rahallisesti ja se on sen puoleen arvostettua että jää kotiin, täällä arvostetaan sitä että olet niin epäitsekäs ja jäät kotiin lapsen kanssa vaikkei sitä tueta millään lailla, muutoin kuin arvostamalla päätöstäsi. Mikä sitten on paras vaihtoehto lapselle tai vanhemmalle missäkin tilanteessa on tietysti jokaisen oma päätös, allekirjoittanut olisi myös jo töissä jos se olisi mahdollista. Mutta silti olen tällä hetkellä tyytyväinen kotiäiti. Eikä tämä meidän elämä arjellisesti (on se edes sana??) eroa elämästämme Suomessa, en silti voi sanoa olleeni aina onnellinen kotiäitinä. Toki elämä on erilaista täällä kuin Suomessa, silti teemme perunaa ja jauhelihakastiketta ruuaksi ja käymme leikkikentällä leikkimässä niinkuin Suomessa. Tavallista arkea elämällä elämme omaa amerikkalaista unelmaamme. Ehkä olen vain oppinut nauttimaan perheestäni ja kodistani enemmän tämän kuluneen vuoden aikana, täällä.
Koti tarkoittaa jokaiselle ihmiselle eri asiaa. Minulle koti on paikka jossa voin olla oma itseni, viihdyn siellä siinä siisteydessä missä se on ja kun perheeni on tyytyväinen. Kun muutin kotoa pois, tuntui pieni yksiöni kodilta koska se oli minun näköinen. Oma ensimmäinen sininen kahvinkeittimeni, oma sänky. Kun muutin saman katon alle poikaystäväni kanssa, teimme siitä yhdessä meidän kodin. Kun ostimme ensimmäisen oman kodin, valitsimme seinien värin, uuden keittiön pöydän ja sohvan, juuri sellaiset kuin itse halusimme. Se oli koti, paikka missä oli hyvä olla. Se tuntui hyvin tärkeälle ja rakkaalle monestakin syystä. Vaikka tämä asunto josta maksamme vuokraa tällä hetkellä ei kovin kummoinen ole, tuntuu tämä kodille koska kolme minulle tärkeintä ihmistä asuu täällä kanssani ja ne ihmiset tekevät jostain asunnosta, mistä tahansa asunnosta minulle kodin. Rakastan asua Sonomassa ja koska mieleni on onnellinen ja tasapainoinen voisin erittäin mielelläni myöskin jäädä tänne. Voin olla juuri sitä mitä olen, kukaan ei tule minun kotiini kertomaan mitä minun tulisi olla tai mitä minun tulisi tehdä toisin. Silti Amerikka ja täällä eläminen on opettanut minulle, minusta ja tavasta elää enemmän kuin olisin kuvitellut. Olisi niin voinut tietenkin tapahtua muuallakin, mutta se tapahtui minulle täällä ja nyt. Tämä ympäristö, erilainen toisia ihmisiä arvostava elinympäristö on niin kotoinen ja turvallinen, olen kotona. Olen juuri siellä missä minun pitääkin ja tiedän millaisia ihmisiä haluan elämääni, ei sillä että lähipiiriini olisi jotkut pääsyvaatimukset mutta ei kukaan halua elämäänsä ihmisiä joista ei välitä ja jotka ei välitä sinusta. Etäisyys tärkeistä ihmisistä elämässäni, useiden ihmisten erilaiset elämänkokemukset sekä aika miettiä, ovat opettaneet minulle arvostamaan tärkeitä ihmisiä elämässäni. Ei sillä ole merkitystä missä maailman kolkassa asut, voit tavata ihmisen joka säilyy elämässäsi tärkeänpänä kuin joku sukulaisistasi, jolle olet läheinen. Se kuka pysyy mukanasi, muutat mihin tahansa, on pitämisen arvoinen ystävä, läheinen.
Kunnes muuta keksin, olen homemaker, jossain päin maailmaa, tällä hetkellä Kaliforniassa. Ja jos tämä ajatusten suo antaa edes jollekin ihmiselle mietittävää, olen tyytyväinen. Olemme paljon puhuneet mieheni kanssa kyseenalaistamisesta viime aikoina, ja olemme molemmat sitä mieltä että ihmiset kyseenalaistaa liian vähän. Olenko siellä missä haluan olla? Voisiko toisessa kaupungissa tai maassa olla jotain mikä tekisi minut onnellisemmaksi? On sääli katsoa ihmisiä jotka eivät kyseenalaista asioita, he uskovat mitä heille mikäkin media väittää ja tieto mikä heillä on, riittää, ei janota lisää. Ehkä elämä on helpompaa osalle ihmisistä niin.
tiistai 25. tammikuuta 2011
AMERICAN DREAM
Olen seurannut Facebookissa monien eri ihmisten päivityksiä ja yllättävän usein viime aikoina sieltä on löytynyt kommentointia amerikkalaisista ihmisistä ja niiden "tyhmyydesta" ja tavasta toimia eri tilanteissa. Se sai minut miettimään ja keskustelemaan asiasta mieheni kanssa.
On totta että välillä tuntee itsensä todella tyhmäksi kun lukee esim. käyttöohjeita johonkin laitteeseen ja niissä kerrotaan laitteeseen liittyvät asiat idioottivarmasti. Niin että varmasti tyhmempikin tajuaa miten laitetta saa käyttää tai miten sitä ei missään nimessä saa käyttää. Ja kaikki mitä ei ole sanottu saa tehdä. Lasten pyörissäkin lukee isolla varoitustekstit, että "käytä kypärää aina ajaessasi" "käytä kyynär- ranne- ja polvisuojia". En sitten tiedä olisiko joku oikeasti niin radikaali, että menisi valittamaan jos lapsi kaatuisi pyörällä ja satuttaisi itsensä, koska pyörän vikahan se toki on jos se kaatuu.
Itse yllätyin siitä että baarit ei saa juottaa asiakkaitaan niin humalaan että ne eivät pystyisi ajamaan autoa. Siis täh? Eihän muutenkaan ole kovin järkevää ajaa autoa alkoholin vaikutuksen alaisena. On kuitenkin kuppilan vika jos asiakas lähtee autolla ja törttöilee. Ja se mikä on vielä omituisempaa on se, että jos poliisi pysäyttää kun olet ajanut huomiota herättävästi (koska olet humalassa) ne vain kysyvät että "mihins on matka? ja oletteko juonut alkoholia?". Jos osaat hoitaa tilanteen hyvin ja vastaat että en, eivät he puhalluta sinua, vaan antavat jatkaa matkaa. Joissain tapauksissa saatetaan myös tehdä suoraa viivaa pitkin kävelytesti ja sormella nenään osuminen, jotta saadaan todistettua ajokunto. Naurettavaa ja täysin järjetöntä, minun mielestäni.
Mutta jos mietitään tekeekö se amerikkalaiset tyhmiksi. Kertooko nämä seikat tai muutkaan sitä onko amerikkalainen ihminen viisas vai tyhmä. Ei ainakaan minun mielestäni. Jos verrataan amerikkalaisia suomalaisiin, löytyy ihan selvä ero, ainakin sosiaalisessa mielessä. Amerikkalaiset osaa nauttia elämästä, he ovat sosiaalisia, hyvin käyttäytyviä ja kiinnostuneita muista ihmisistä. Kun taas suomalaiset on enemmän sisäänpäinkääntyneitä, melankolisia ja verraten amerikkalaisiiin myös usein huonosti käyttäytyviä. Amerikkalaiset ovat niin ylpeitä isänmaastaan että oksat pois. Monikaan ei edes tiedä missä Eurooppa on tai mitä se tarkoittaa, saati että Napapiiri ja Joulupukki on Suomessa. Suomalaiset taas saavat jo perusopetuksessa koulussa kaiken tiedon maailman kartoista ja missä mikin on ja millaisia kulttuureja jne missäkin päin maailmaa voi olla. Täällä sellaisia asioita ei opeteta koulussa. Myöskään liikuntatunteja ei koulussa ole koska moni harrastaa jos ei kaikki, koulun ulkopuolella niin monia lajeja. Uskontoa ei myöskään opeteta, se on perheen oma asia. On hyvin kummallista, ainakin minun mielestäni että ainakin uset Kalifornialaiset luulevat kaiken tärkeän olevan Kaliforniassa, ettei muualla ole mitään mitä tarvitsisi nähdä tai kokea. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä. Ja itse olen ainakin niin kiinnostunut näkemään mahdollisimman paljon uutta ja erilaista niin maiden kuin kulttuurienkin suhteen etten voisi kuvitellakaan asuvani aina samalla paikkakunnalla käymättä ikinä missään.
Ei se että omistaa talon tai on vakituinen työpaikka ja kaksi lasta, auto ja koira takaa ainakaan minulle onnelista loppuelämää. Toki se on turvallista ja voihan siihenkin arkeen tehdä omia erilaisia hetkiä, käydä vaikka Tallinnan risteilyllä tai Helsingissä jossain hienossa hotellissa yöpymässä. Jippii. Minulle se vaan ei riitä. Jollekin muulle se on erittäin tärkeää, ja ehkä minullekin aikaisemmin oli. Oli iso päätös minulle henkilökohtaisesti lähteä maailman toiselle puolelle asumaan mutta en voisi olla onnellisempi tehtyäni sen. Maailmankatsomukseni on avartunut enemmän kuin uskoin sen olevan mahdollista. Joku ei ehkä olisi pystynyt lähtemään perheensä ja läheistensä luota mutta itse taas ajattelen asian niin että tämän matkan aikana huomaa ne ihmiset joita on vaan "roikottanut" jostain syystä mukana elämässään, eikä se suhde ole niin tärkeä kuin luuli. Myöskin olen miettinyt minkälaisen maailmankatsomuksen haluaisin lapsilleni opettaa esimerkilläni ja miten elämässä pärjää. Rahaa tarvitaan aina elämiseen, on vaan eri asia mihin ne rahat käyttää joita ansaitsee. Se on se ratkaiseva tekijä. Ja se että kun haluaa jotain, on myös oikeasti onnellinen saatuaan sen. Jos ei ole onnellinen, kannattaa tehdä jotain sen eteen että voisi olla onnellisempi.
Minä ja mieheni ja kaksi lastani jatkamme vielä tätä matkaa kohti huhtikuuta jonka jälkeen muutamme ja aloitamme uuden seikkailun vielä tuntemattomassa kohteessa. Eletään päivä kerrallaan nauttien jokaisesta hetkestä. Olen onnellinen siitä että olemme terveitä ja että meillä on toisemme. Sekään ei ole aina itsestäänselvyys, ainakaan terveys. Eikä sekään että ne ihmiset joita rakastat, rakastavat sinua. Ystävänpäivän lähestyessä, haluan muistuttaa kaikkia jotka vielä lukevat blogiani, että on aina mukava tietää että joku välittää sinusta, muistetaan siis ystäviä!
On totta että välillä tuntee itsensä todella tyhmäksi kun lukee esim. käyttöohjeita johonkin laitteeseen ja niissä kerrotaan laitteeseen liittyvät asiat idioottivarmasti. Niin että varmasti tyhmempikin tajuaa miten laitetta saa käyttää tai miten sitä ei missään nimessä saa käyttää. Ja kaikki mitä ei ole sanottu saa tehdä. Lasten pyörissäkin lukee isolla varoitustekstit, että "käytä kypärää aina ajaessasi" "käytä kyynär- ranne- ja polvisuojia". En sitten tiedä olisiko joku oikeasti niin radikaali, että menisi valittamaan jos lapsi kaatuisi pyörällä ja satuttaisi itsensä, koska pyörän vikahan se toki on jos se kaatuu.
Itse yllätyin siitä että baarit ei saa juottaa asiakkaitaan niin humalaan että ne eivät pystyisi ajamaan autoa. Siis täh? Eihän muutenkaan ole kovin järkevää ajaa autoa alkoholin vaikutuksen alaisena. On kuitenkin kuppilan vika jos asiakas lähtee autolla ja törttöilee. Ja se mikä on vielä omituisempaa on se, että jos poliisi pysäyttää kun olet ajanut huomiota herättävästi (koska olet humalassa) ne vain kysyvät että "mihins on matka? ja oletteko juonut alkoholia?". Jos osaat hoitaa tilanteen hyvin ja vastaat että en, eivät he puhalluta sinua, vaan antavat jatkaa matkaa. Joissain tapauksissa saatetaan myös tehdä suoraa viivaa pitkin kävelytesti ja sormella nenään osuminen, jotta saadaan todistettua ajokunto. Naurettavaa ja täysin järjetöntä, minun mielestäni.
Mutta jos mietitään tekeekö se amerikkalaiset tyhmiksi. Kertooko nämä seikat tai muutkaan sitä onko amerikkalainen ihminen viisas vai tyhmä. Ei ainakaan minun mielestäni. Jos verrataan amerikkalaisia suomalaisiin, löytyy ihan selvä ero, ainakin sosiaalisessa mielessä. Amerikkalaiset osaa nauttia elämästä, he ovat sosiaalisia, hyvin käyttäytyviä ja kiinnostuneita muista ihmisistä. Kun taas suomalaiset on enemmän sisäänpäinkääntyneitä, melankolisia ja verraten amerikkalaisiiin myös usein huonosti käyttäytyviä. Amerikkalaiset ovat niin ylpeitä isänmaastaan että oksat pois. Monikaan ei edes tiedä missä Eurooppa on tai mitä se tarkoittaa, saati että Napapiiri ja Joulupukki on Suomessa. Suomalaiset taas saavat jo perusopetuksessa koulussa kaiken tiedon maailman kartoista ja missä mikin on ja millaisia kulttuureja jne missäkin päin maailmaa voi olla. Täällä sellaisia asioita ei opeteta koulussa. Myöskään liikuntatunteja ei koulussa ole koska moni harrastaa jos ei kaikki, koulun ulkopuolella niin monia lajeja. Uskontoa ei myöskään opeteta, se on perheen oma asia. On hyvin kummallista, ainakin minun mielestäni että ainakin uset Kalifornialaiset luulevat kaiken tärkeän olevan Kaliforniassa, ettei muualla ole mitään mitä tarvitsisi nähdä tai kokea. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä. Ja itse olen ainakin niin kiinnostunut näkemään mahdollisimman paljon uutta ja erilaista niin maiden kuin kulttuurienkin suhteen etten voisi kuvitellakaan asuvani aina samalla paikkakunnalla käymättä ikinä missään.
Ei se että omistaa talon tai on vakituinen työpaikka ja kaksi lasta, auto ja koira takaa ainakaan minulle onnelista loppuelämää. Toki se on turvallista ja voihan siihenkin arkeen tehdä omia erilaisia hetkiä, käydä vaikka Tallinnan risteilyllä tai Helsingissä jossain hienossa hotellissa yöpymässä. Jippii. Minulle se vaan ei riitä. Jollekin muulle se on erittäin tärkeää, ja ehkä minullekin aikaisemmin oli. Oli iso päätös minulle henkilökohtaisesti lähteä maailman toiselle puolelle asumaan mutta en voisi olla onnellisempi tehtyäni sen. Maailmankatsomukseni on avartunut enemmän kuin uskoin sen olevan mahdollista. Joku ei ehkä olisi pystynyt lähtemään perheensä ja läheistensä luota mutta itse taas ajattelen asian niin että tämän matkan aikana huomaa ne ihmiset joita on vaan "roikottanut" jostain syystä mukana elämässään, eikä se suhde ole niin tärkeä kuin luuli. Myöskin olen miettinyt minkälaisen maailmankatsomuksen haluaisin lapsilleni opettaa esimerkilläni ja miten elämässä pärjää. Rahaa tarvitaan aina elämiseen, on vaan eri asia mihin ne rahat käyttää joita ansaitsee. Se on se ratkaiseva tekijä. Ja se että kun haluaa jotain, on myös oikeasti onnellinen saatuaan sen. Jos ei ole onnellinen, kannattaa tehdä jotain sen eteen että voisi olla onnellisempi.
Minä ja mieheni ja kaksi lastani jatkamme vielä tätä matkaa kohti huhtikuuta jonka jälkeen muutamme ja aloitamme uuden seikkailun vielä tuntemattomassa kohteessa. Eletään päivä kerrallaan nauttien jokaisesta hetkestä. Olen onnellinen siitä että olemme terveitä ja että meillä on toisemme. Sekään ei ole aina itsestäänselvyys, ainakaan terveys. Eikä sekään että ne ihmiset joita rakastat, rakastavat sinua. Ystävänpäivän lähestyessä, haluan muistuttaa kaikkia jotka vielä lukevat blogiani, että on aina mukava tietää että joku välittää sinusta, muistetaan siis ystäviä!
Tilaa:
Kommentit (Atom)