LÄHTÖ

Näkemiin sanotaan ihan kohta koska torstaina aamulla lähtee lento joka vie meidät meidän uuteen kotiin ja uuteen alkuun. Huh huh. Pitkä odotus palkitaan.

Kyllä siinä kesti! Passit tuli tänään postilla kotiin, että kaksi viikkoa niitä tehtiin siellä konsulaatissa ja nyt ne saivat ne meille, vihdoinkin!

Tunnelmat on katossa ja miljoona ajatusta surraa päässä. Tavarat alkaa olla pakattu. Nyt vaan odotellaan torstaita ja sit mennään ja takasin ei ihan äkkiä tulla!

Lähtöpäivä häämöttää..

No niin, nyt alkaa jo olla lähempänä lähtö Amerikkaan. Tällä viikolla kävin Amerikan suurlähetystössä haastattelussa ja passit jäi sinne oottelemaan viisumeitten valmistumista. Ne siis myönnettiin meille ja nyt vaan odotellaan koska ne valmistuvat ja saapuvat meille postilla. JEI! Kyllä tämä onkin ollut yhtä odottamista..

Nyt siis on todennäköistä että lähdemme juhannusviikolla. Heti kun viisumit saapuu ruvetaan varaamaan lentoja, onneksi niitä saa vaikka heti seuraavalle päivälle! Laukut on jo osittain pakattu ja muutkin asiat on mielessä pyöritelty että mitä pitää muistaa hoitaa ennen lähtöä.

On se kyllä välillä haikeatakin, oltiin hyvästelemässä tai ennemminkin sanomassa heipat joksikin aikaa lasten hyville leikkikenttäkavereille ja siinä sen tajusin kuinka haikeata on jättää tutut, tärkeät ihmiset tänne ja lähteä isoon maailmaan. Vaikka ihan varmasti tuleekin pidettyä yhteyttä niin se että voi fyysisesti nähdä on kuitenkin eri asia. Ne on kuitenkin tähän asti olleet henkireikä että on voinut parantaa maailmaa muiden äitien ja kavereiden ja muiden tärkeiden ihmisten kanssa. Täytyy nyt vaan löytää uudenlainen tapa tehdä se. Kiitollinen täytyy olla kun on saanut niin monenlaista tukea tähän pitkään odotteluun, niin kavereilta kuin sukulaisiltakin. Jokainen on auttanut omalla tavallaan. Kiitos, täydestä sydämestä. Ja onhan tuo oma mieskin auttanut nyt yli kaksi kuukautta jo sähköisesti tuolta rapakon takaa että voihan se tuki tulla sitäkin kautta.

Mutta nyt riittää tämä vuodatus, ketään en meinaa hyvästellä loppuelämäksi, toivon vielä näkeväni kaikki rakkaat ihmiset tulevaisuudessakin! Nyt alkaa odotus jotta pääsen elämään uutta erilaista elämää Amerikassa ja uskon että siitä tulee seikkailu ja elämys arjen keskellä. Ainakin se on erilaista elämää kuin täällä tutussa ja turvallisessa Suomessa. Mahdollisuus jota ei meidän perhe missään nimessä halunnut jättää ottamatta. En malta odottaa.. mutta sen on ihan pian käsillä..

Kesää!!

Heipä vaan hei. Kesäkuu vaihtui tänään ja toivomukseni ei toteutunut, eli olemme edelleen Suomessa ja arvatkaapa mitä? En tiedä yhtään koska pääsemme lähtemään! Jei!

Ei no, ihan hyvin tämä aika on tässä kulunut, on tullut nähtyä ainakin paljon ihmisiä ja tekemistä on riittänyt. Ja paremmin oma hermokin on kestänyt tätä "yksinhuoltajuutta" kun osasin odottaa. Vaikka pinna onkin ollut välillä "vähän" kireällä. Kaksi kuukautta tulee kohta täyteen asumista appivanhemmilla, niilläkin hermo ilmeisesti vielä kestää koska saamme asua täällä. Ja ihan hyvin on mennyt ottaen huomioon ettei kukaan meistä tiennyt että tämä "vierailu" kestää näin kovin kauan.

Kyllä vaan kovasti on mielessä se uusi koti siellä rakapon takana ja uusi elämä. Se jännittää ja kutkuttaa mielessä vähän väliä ja ikäväkin alkaa jo olla aika kovasti sitä miun miestä siellä.. Mutta onneksi on nuo kaksi miehen alkua tuossa mukana koko ajan päivän touhuissa niin ei paljon kerkeä murehtimaan.

Joo ei päästy tosiaan lähtemään toukokuun puolella, tiukille taitaa vetää tuon juhannuksen kanssakin. Saa nähä keretäänkö ennen sitäkään, kumma kyllä miten hankalaa ja aikaa vievää puuhaa tuo amerikkaan lähtö on. Ei voi kun ihmetellä ja miettiä että voi kun voisin tehdä tuon itse niin se olisi tehty jo aika päiviä sitten! =) Jatkanpa taas sähköpostin ja tavallisen postin kyttäämistä, kunnes onnistaa..