ARKI SUJUU JO... EHKÄ...

Selvisi sitten sekin että minä en saa tehdä töitä täällä Amerikassa, se ei ole sallittua minun viisumilla joten olen sitten tosiaan amerikkalainen "housewife" täällä oloajan, niinku miehenikin vitsailee töissä työkavereilleen. Täytyy vissii ostaa essu ja alkaa opettelee kaiken maailman piirakoitten tekoa.. NOT. Mut menee tää vajaa vuosi varmaan näinkin ja ainakin päästään paremmin explooraamaan Amerikkaa kun voidaan aina lähteä kun miehellä on vapaata eikä tarvi sovittaa menoja molempien vapaisiin.

Nyt ollaa kävelty tämä Sonoman kapunki niin pitkälle joka suuntaan kun "kehtaa". Eilen viimeksi tehtiin viiden tunnin kävelylenkki. On tämä kyllä mukava ja erittäin viihtyisä pikkukaupunki. Vaikka täällä asuu vain 10 000 ihmistä se tuntuu ja näyttää enemmältä esim. joka tiistai-iltana pidettävillä Farmer's Marketilla jossa viljelijät ja muut kaupunkilaiset kohtaavaat minimarkkinoiden merkeissä. Suuri ihmisjoukko kerääntyy kaupungintalon ympärillä olevaan puistoon, tapaamaan toisiaan, ostamaan ehkä vihanneksiä tai hedelmiä ja tietysti corndogeja. On viltit ja retkituolit mukana, eväät, toisilla enemmän ja toisilla vain viinipullo ja pientä snackia. Kaikki viihtyy, niin lapsiperheet, nuoret ja aikuisetkin koska tunnelma on hyvä, hieman livemusiikkia ja kukaan ei örvellä. En ole itseasiassa nähnyt täällä vielä kertaakaa ketään joka oisi ympäri päissään. Yhen "puliukon" näin yhdellä kauppakeskusarealla ja sekin käyttäytyi erittäin kohteliaasti, haisi vaan pahalle ja pullo oli kädessä muovipussissa.

Täällä on myös tosi siistiä. Kadut ja pihat käy lehtipuhaltimella puhaltamassa sellaiset työmiehet, yhtään lehtiä tai muutakaan roskaa ei kaduilla näe. Ja ruohon käy myös leikkaamaassa joku työmies. Pensaitakaan ei tarvitse leikata itse, ainakaan tässä talossa. En sitten tiedä miten omakotitaloissa menetellään, leikkaako asukkaat ne itse. Roskikset tyhjennetään ke-to välisenä yönä, roskapöntöt viedään tien viereen sitä varten valmiiksi illalla ja aamulla ne on tyhjät. Herään vielä joka kerta kun roska-auto tulee, niin kovaa ryminää se pitää ja seinät täällä on paperia. Roskat lajitellaan niin, että toiseen roska-astiaan tulee pahvit (pakkauspahvi, maitotölkit, mehutölkit), lasi ja muovi ja toiseen kaikki muu talousjäte. Ja on myös olemassa kolmas roska-astia, piha-jätteelle, niinkun oksille ja lehdille ja muulle roskalle mitä pihoilta nyt tulee. Mutta se siitä se nyt on vaan tätä arkea..

Pesukone ostettiin ja kuivausrumpu, helpottaa elämää kummasti kun ei tartte lähteä reppujen kanssa kaupungille pesulaan kävelemään. Samoin elämää helpottamaan ostettiin sellainen punainen Radio Flyer -kärry jolla voi vetää lapsia. Se on ollut korvaamaton, tuo pienempi noista kun ei jaksa kävellä vielä pitkiä matkoja ja on se ottanut unetkin siinä kärryssä jos on alkanu liikaa väsyttämään. Ja siihen kärryyn saa myös aika kätevästi ruokaostokset.

"Onpa ihanan lämmintä" kuulen joka päivä mieheni suusta kun kävelemme ulkona ja se on totta, joka päivä on lämmin, pitkiä housuja ei tarvita täällä kun joskus iltaisin jos valvoo myöhään tai aamulla kun herää. Yöt on tosi viileitä täällä mutta päivällä taas on tosi kuuma.

Josko suuntais kahvipannulle ottamaan toisen kupin kahvia (joka on muutes ainakin minun mielestä parempaa kuin Suomessa) ja sitten lähtis läheiselle leikkikentälle kuluttamaan ainakin lasten energiaa!

UUSI KOTI

Vihdoinkin päästiin kotiin, meidän uuten kotiin, jossa vietämme vajaan vuoden näillä nkymin elämästämme. Tämä tuntuu niin oikealta ja ihanalta. En missään nimessä haluaisi olla missään muualla juuri nyt.

Matka tänne meni mainiosti. Pojat osasivat matkustaa mallikelpoisesti vaikka olivatkin ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Ja perillä odotus palkittiin. Rakas mieheni oli vastassa ja meidän perhe oli jälleen yhdessä, hetken ihmettelyn jälkee aukesivat puhetulvat, kaikki halusivat kertoa omat ajatuksensa samaan aikaan.

San Fransisco oli kovin tuulinen ainakin tulopäivänä, mutta perillä täällä Sonomassa ei tuule ollenkaan niin paljo silloin harvoin kun tuulee. Kuuma täällä on, erittäin kuuma ja taivas on ollut pilvetön yhtä aamupäivää lukuun ottamatta koko tämän reilun viikon minkä olemme täällä jo olleet. Aika kulkee tosi nopeaa.

Ollaan keritty tutustumaa uuteen kotiin, miten vesihanat aukeaa ja miten hella ja astianpesukone toimii. Missä pestään pyykit ja miten ruokakaupassa käydään. Kaikki on kyllä paljon helpompaa kun tuo mieheni on jo joutunut ne kaikki opettelemaan, nyt se saa opettaa minua elämään amerikkalaisittain. Tässä lähellä on monta pientä ruokakauppaa. Valikoimiltaan ihan Prisman kokoisia, tunnelmaltaan pikkukauppoja.

On mukavaa kun monet vastaantulevat tervehtii ja jutteleekin, enimmäkseen lapsille mutta kuitenkin, ihmiset on paljon ystävällisempiä täällä kun Suomessa. Tuntuu kivalle olla kohtelias toiselle kun sekin on kohtelias sinulle. Vaikka tämä on iso ja pelottava maa tuntuu vähän turvallisemmalta kun ihmiset on ystävällisiä.

Nyt kun arkiset asiat alkaa jo vähän sujumaan, aletaan selvittämään auto osto asiaa ja sitten päästään tutustumaan jo vähän kauemmaksikin kuin Sonomaan. Täällä ei nimittäin kulje bussit kovinkaa usein, koska ihmiset ei käytä niitä. Kaikilla on oma auto. Siksikin on hauskaa katsoa miten ihmiset on reagoineet kun me ollaan menty kävellen joka paikkaan reput selässä. Kaupassakin on hauskaa kun henkilökunta pakkaa sun ostokset ja sitten ne kysyy et "need a hand outside?" niin vastaan aina et ei kiitos kun ei tosiaan ole sitä autoa siellä parkkipaikalla.

Amerikan tai ainakin Kalifornian valloitus on alkanut...