PERHE JA ELÄMÄ AMERIKASSA

Olen mielenkiinnolla seurannut amerikkalaisten tapaa elää ja täytyy sanoa että pidän heidän tavastaan enemmän kuin suomalaisten. Okei, ehkei kaikki elä samalla tavalla täälläkään mutta se miten suurin osa elää olisi mukava opettaa omille lapsillenikin.

Sonoman kaupungissa ei ole yökerhoja, ei mitään jorauspaikkoja tai sellaista, vain muutama pubi jotka nekin menee 02 mennessä yöllä kiinni. Täällä ei ole tapana "vetää lärvejä" vaan juodaan viiniä ja muuta alkoholia koska se maistuu hyvälle ja lähinnä se kai on seurustelujuoma. Ja kai täkäläiset ovat harjaantuneet sen juomisessa että eivät enää humallu samalla tapaa, myöskään teinejä ei näe puistoissa tai muuallakaan juopottelemassa, ehkä täällä pidetään enemmän kotibileitä niin kuin tuossa meidän yläkerran asunnossa on muutamaan otteeseen ollut. Itse en ole koskaan ollut "bilettämisen" perään joten tämä tapa elää sopii minulle paremmin kuin hyvin.

Mutta se on vain yksi osa sitä elämäntapaa jota olen täällä seurannut vierestä. Perhekeskeisyys on toinen joka on todella sydäntä lämmittävä piirre amerikkalaisissa. Olen kuullut ja nähnyt että perheet elävät hyvin läheistä elämää keskenään. He näkevät toisiaan usein ja viettävät aikaa yhdessä, eikä se johdu siitä että on "pakko" mennä joka sunnuntai syömään se typerä lounas äitin ja isin luo vaan he todella haluavat nähdä läheisiään ja olla heidän kanssaan. Täällähän nuoret asuu tosi pitkään myöskin kotona, on ihan normaalia että 24-vuotiaskin poika tai tyttö asuu vielä kotona. Kai se on taloudellinenkin asia, koska asuminen on kallista täällä. Ehkä myös se kotona asuminen pidempään ja perhekeskeisyys vaikuttaa siihen miten ystävällisiä ihmiset ovat jopa tuiki tuntemattomille. Kai se opetetaan kotona että toisten ihmisten kunnioittaminen on tärkeää. Minäkin haluaisin sellaisen perheen jossa jokainen kunnioittaa toista ja pitää toista tärkeänä, niin että oikeasti haluaa olla osana sitä perhettä. Isoista perheistä olen saanut jo esimakua Suomessakin ja sellaisen haluaisin myös itselleni, kokonaisen perheen.

Olen tutustunut jo kolmeen naiseen, äitiin, täällä ja se on antanut ajattelemisen aihetta ja muutenkin perspektiiviä asioihin. Yksi heistä oli saksalaistaustainen joka varoitti minua juuri siitä että on vaikea saada ystäviä täällä, koska amerikkalaiset ovat enemmän omissa oloissaan viihtyviä. Mutta oli mukava vaihtaa hänen kanssaan ajatuksia. Toinen jonka tapasin, oli neljän lapsen äiti ja hänessäkin oli itseasiassa himppunen norjalaistaustaa muutaman sukupolven takaa. Hän oli hyvin helposti lähestyttävä ja erittäin sydämellinen ihminen ja antoi minulle myös numeronsa jos on jotain missä hän voi auttaa tai jos haluan nähdä jonkun toisenkin kerran. Tapasimme siis leikkikentällä. Kolmas jonka tapasin tai johon mieheni tutustui ensin, oli kahden lapsen äiti joka on mormoni. Ja hän ei ole koskaan matkustanut kovin kauas, amerikan rajojen sisällä ja melkein Kaliforniankin rajojen sisällä aina asunut perusjenkki. Hän oli hyvin suorapuheinen ja otti vahvasti kantaa amerikkalaiseen koulusysteemiin. Hänestä paistoi hyvin vahvasti selkeät mielipiteet ja uskonto. Sain kuitenkin hänenkin numeronsa ja näemme hyvin todennäköisesti joku päivä. Mielenkiintoisi ihmisiä ja uskon että opin heiltä paljon, olen jo oppinut ja ainakin pääsen puhumaan kunnolla englantia jos päästään oikein kunnolla höpisemään eikä vaan small talkia niinkuin täällä hyvin usein on tapana. Olisi mukava saada amerikkalainen ystävä. Omia ystäviä Suomesta on jo ikävä..

Elämä Suomessa oli melankolisempaa, enkä sano tätä vain siksi että niin sanotaan suomalaisista, vaan olen sen todentanut ihan itse. Kyllä tuo aurinko ainakin joka paistaa joka päivä vaikuttaa omaan mielialaan ja se että saan nauttia omasta perheestäni. Elämä tuntuu tällä hetkellä erittäin hyvälle, olen siellä missä minun pitääkin olla ja aivan varmasti myöskin jään tänne jos mahollisuus siihen annetaan. Lapsilla on ikävä välillä hieman joitain läheisiä Suomesta, mutta onneksi siihenkin on parannuskeino, kun postimies käy ja jättää kuoren jossa on jommankumman nimi, ilo on ylimmillään koska kuori tulee Suomesta ja joku muistaa minua, voi sitä riemua! Lapsille riittää niin pienet asiat tekemään onnelliseksi ja sitä on ihana seurata viereltä.

Elän unelmaa ja nautin siitä, todella nautin ja huomaan myös mieheni muuttuneen samalla kuin allekirjoittanut. Osataan nauttia enemmän myös yhdessä meidän perheestä ja olemisesta yhdessä ylipäätään. Mies on rennompi kuin ennen varsinkin lasten kanssa liikuttaessa, ja töidenkin suhteen, vaikkakin varmasti se edelleenkin on haastavaa on se myös vaikuttanut niin että hän osaa suhtautua stressittömämmin siihen kuin Suomessa, ainakin minun mielestäni. Ja on todella ihanaa seurata vierestä miten paljon tämä työ täällä antaa sille uskoa itseensä ja taitoihinsa ja halua edelleen oppia lisää ja lisää. Tiedä minne tie vie seuraavaksi. Ehkä Amerikka on meitä varten, ehkä...