ARKEA JA VAPAITA

Täällä on edelleen todella lämpimät kelit, lähelle ja ylikin varmaan 30 asteen mennään lähes joka päivä. Tänäänkin oli sisällä koko päivän 30 astetta kun tuulettaminen ei auttanut kun ulkoa tulee yhtä lämmintä sisälle. =) Mutta en valita, en todellakaan, on ihanan lämmintä. Ja nautin siitä.

Ollaan käyty jonkun verran ajelemassa nyt kun se auto on alla. Vietettiin mukava päivä Sacramenton kaupungissa (asukasluku yli 450 000) ja siellä oli erilaista kuin missään missä ennen olen käynyt. Old Sacramento oli kaupungin vanha puoli ja niin se oli säilytettykin, vanhan näköisenä ja oli todella tunnelmallista kävellä siellä. Paljon pieniä tunnelmallisia kauppoja, saluunoita, herkkukauppoja, idyllisiä kahviloita. Koko miljöö oli tunnelmallinen, lautalattiat ja vanhat seinät ja ovet. Hevoskärriajelullekin olisi päässyt, olisi varmaan ollut sekin kokemuksen arvoinen ja ehkä hinnakaskin mutta ei sitä tällä kertaa kokeiltu. Todellinen turistipaikka, jokaisen joka käy Sacramentossa täytyy käydä tuolla vanhalla puolella. Käytiin junamuseossa (California State Railroad Museum)joka sijaitsi myös vanhassa kaupungissa ja oli kyllä hieno paikka, paljon tietoa, hienoja junia, oikeassa koossaan ja lapsillekin paljon nähtävää.

Seuraavana päivänä lähdettiin länsirannikolle, kohteena oli Bodega Bay ja rantatietä ajaminen. Ja se oli vain reilun tunnin ajomatkan päässä meiltä. Mentiin ekaksi paikkaan josta voi nähdä valaita ja siellä olikin paljon ihmisiä kamerat kädessä odottamassa saadakseen kuvan. Upea paikka, kerrassaan sanoinkuvaamaton. Jo pelkästään se meren äärettömyys, että seisot Tyynen valtameren rannalla, haistat meren ja hengität sitä puhdasta ilmaa, unohtumatonta. Ja nähtiin valaitakin, ne tosin kävin vaan hieman pinnalla, kunnon kuvia ei oikein saanut niistä. Ja sitten lähettiin ajamaan rantaa pitkin ylöspäin, ajatuksella että pysähdytään kun tulee joku mielenkiintoinen ruokapaikka eteen. Paljon mutkaista tietä, upeita maisemia, ylös ja alas mentiin kunnes pysähdyttiin syömään. Päätettiin lähteä takaisin vuorten läpi tai yli miten sen nyt sanoisi. Aika hullua se kyllä oli, sen vuoristotien alussa luki "no help for next 45 miles", eli jos jotain sattuu ympärillä on vain puita ja puita ja vuoristoa. Aika pelottavaakin se oli. En todellakaan antanu miehen pysähtyä ja nousta ulos autosta edes ottamaan kuvia. Alkoi hämärtyä ja nähtiin yksi peura ja jotain pienempiä eläimiä myös mitä ei tunnistettu. Muttä selvittiin kotiin, oli aikamoinen kontrasti kokea ensin jotain niin rentouttavaa kuin olla meren äärellä ja sen jälkeen jännittää kauhusta kankeana keskellä ei mitään, vain puita ja vuoria ympärillä. Kerrassaan unohtumaton päivä. Isompi lapsista tokaisi kun selvittiin vuoristotieltä pois että "tuonne ei mennä enää ikinä". Eikä varmasti mennäkkään. Vaikka maisemat oli sieltäkin unohtumattomat niin se on kyllä jo nähty.

Kolmantena päivänä ajateltiin ottaa hieman rauhallisemmin ja tutustua läheiseen hieman isompaan kaupunkiin Santa Rosaan (asukasluku yli 160 000). Käytiin kattomassa iso Mall, jossa olikin niin paljon kauppoja että saatiin siellä monta tuntia menemään. Ja jotain jäi käteenkin. Lapsille farkut ja miä tavoittelin nuorekkaita vaatteita Forever21 liikkeestä. Se on aika lailla niinkuin Suomessa H&M eli nuorekkaita vaatteita edulliseen hintaan. Macy's ja Sears myös tsekattiin ja muita pienempiä liikkeitä myös. Mies taisteli Applen liikkeen ohi muutaman kerran. =)

Paljon nähtiin ja koettiin noiden kolmen päivän aikana ja seuraaville vapaille on jo suunnitelmissa San Fransisco. Alcatraz, Fisherman's Wharf, ja varmasti jotain muutakin.. Sinnekin on vain reilun tunnin ajomatka riippuen ruuhkista. Saa nähdä millainen reissu siitä tulee.

On kyllä hyvä tunne miten kokoajan tuntee olevansa enemmän ja enemmän kotona, ainut että läheiset ja sukulaiset ja ystävät puuttuu. Huomasin tänään että pitäisi keksiä joku "ryhmä" mihin kuulua. Menin leikkikentälle ja huomasin heti siellä ryhmän äitejä joilla kaikilla oli pienet vauvat, n. parikuiset. Ja kun hetken seurasin ja salakuuntelin niiden jutustelua, huomasin että he eivät tunteneet sen ihmeemmin toisiaan vaan tervehtivät muodollisesti ja tutustuivat toisiinsa kertomalla vauva-arjestaan, miten yöt on sujuneet ja miten mies osallistuu vauvailuun ja niin päin pois. Kukaan heistä ei kiinnittänyt mitään huomiota minuun lapsineni vaan he seisoivat ringissä tai ryhmässä ehkä enemmänkin, hytkyivät kukin tavallaan vauvat sylissä ja puhuivat vauvoistaan. Aikaisemmin muutama viikko sitten näin samalla leikkikentällä jalkapalloharjoitukset, n. 5 vuotiaat lapset tulivat isineen ja äiteineen leikkikentälle ja valmentaja aloitti harjoitukset ruohikolla. Isit ja äitit seurustelivat sillä aikaa keskenään miten kunkin lapsella on sujunut jalkapallon kanssa ja miten kukakin tykkää harjoituksissa käydä, mutta heistäkään kukaan ei tervehtinyt minua tai muita ulkopuolisia leikkikentällä olijoita vaan juttelivat vain toisilleen. Täytyy siis keksiä itselleenkin myös tälläinen ryhmä johon voisin liittyä. Kaikilla tuntuu olevan tarve kuulua johonkin, nekin pienten vauvojen äitit pohtivat isompien lastensa harrastuksia ja muita aktiviteetteja että kuinka moneen ja mihin kaikkeen voisi osallistua. Tapasin myös yhden 4 lapsen äidin jolla oli todella ohjelman täyteinen päivä, ainakin silloin, ja silti hän hymyili ja näytti nauttivan päivästä, siitä ne varmaan saakin, täydelliset kotiäidit, sen tarmon jaksaa päivästä toiseen hymyillen kun saavat kuskata lapsia harrastuksiin ja leikkimään ja kauppaan ja tehdä vielä ruokaa joka välissä ja hänkin muisti joka kerta kehua "good job" kun 2 vuotias lapsi osasi laskea liukumäkeä. Ja isommille lapsille hän huikkasi autoon että "come out of the car and sit under the tree to get fresh air" kun 10 ja 8 vuotiaat eivät halunneet tulla leikkikentälle. Ja kun he valittivat että mennään jo, äiti huikkasi hymyillen "5 more minutes". Ja sillä oli vielä koirakin mukana. Huh huh. Olisi kiva nähä millanen koti sillä perheellä on! Kateellisena katoin siis vierestä sen ihmisen tarmoa ja ystävällisyyttä ja hermoja niiden lasten kanssa. "Täydellinen vaimo". Siihen täytyy itsekin pyrkiä. Siitä voi todellakin ottaa mallia, amerikkalaisten ystävällisyydestä nimittäin ja siitä miten ne ainakin leikkikentillä jaksaa kokoajan kehua ja kannustaa lapsiaan. Tosin lapsillehan tekee hyvää osata leikkiä myös yksin mutta ehkä ne sitten kotona tekevät sitä. Tiedä häntä, ehkä vielä pääsen näkemään jonkun amerikkalaisen kodin, sitä odotellessa rakennan omaa amerikkalaista elämää, johon saa kyllä hyvin paljon perspektiiviä täällä muitten tekemisiä ja sanomisia seuratessa.

Nyt siirryn television pariin syömään yhden Chocolate Chip Cookien joita tänään leivoin, nams. Vuodatus hiljenee jälleen hetkeksi kunnes on taas jotain kirjoitettavaa...